Satakunta, Kaakkois-Suomi ja Vaasa menettävät paikan
Kansanedustajien paikkojen jako vaalipiirien kesken ensi kevään eduskuntavaaleissa on selvillä. Jako perustuu lokakuun viimeisen päivän väkilukuihin.
Vaalipiireistä yhden paikan menettävät Satakunta, josta valitaan 8 kansanedustajaa, ja uusi Kaakkois-Suomi, josta valitaan 17 kansanedustajaa eli yksi vähemmän kuin Etelä-Savon ja Kymen vaalipiireistä yhteensä aiemmin, sekä Vaasa, josta valitaan nyt 16 kansanedustajaa
Helsingin vaalipiiristä valitaan 22 kansanedustajaa eli yksi neljän vuoden takaista enemmän.
Lisäpaikan saa myös Pirkanmaa, josta valtaan 19 kansanedustajaa ja uusi Savo-Karjala, josta valitaan 16 kansanedustajaa eli yksi enemmän kuin Pohjois-Savosta ja Pohjois-Karjalasta viimeksi yhteensä.
Uudeltamaalta valitaan edelleen 35 kansanedustajaa, Varsinais-Suomesta 17, Hämeestä 14, Keski-Suomesta 10, Oulusta 18 ja Lapista 7 sekä Ahvenanmaalta yksi.
MT–STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
