Koirat ja sudet erotettavissa geneettisillä menetelmillä

Kaj Granlund (MT 27.12.) toi esiin epäilyksen susien dna-tutkimuksen luotettavuudesta kirjoituksessaan ” Dna-testi ei kerro kaikkea”.

Susien lajipuhtauden määrittely tai aineiston luotettavuus eivät perustu yksittäisten henkilöiden mielipiteisiin, eikä näytteitä hävitetä toisin kuin Granlund kirjoittaa. Suomen susien dna-kartoituksessa käytettävät näytteet ovat peräisin metsästetyistä ja kuolleena löydetyistä susista. Lisäksi susien perinnöllisen monimuotoisuuden kartoittamiseen on käytetty historiallisia näytteitä museoiden kokoelmista sekä näytteitä luonnonvaraisista, elävistä eläimistä.

Jokaisesta Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokseen (Rktl) näytteeksi tulleesta yksilöstä otetaan ruumiin ja kallon mitat sekä kudosnäyte, josta määritetään dna. Dna-analyysi on kansainvälisesti käytetty menetelmä perinnöllisten erojen tunnistamisessa, ja se on jo pitkään syrjäyttänyt ulkoisiin ominaisuuksiin perustuvat vertailut.

Susien dna-määritys tehdään Oulun yliopistossa, jonka genetiikkatutkimusyksikkö edustaa välineistöltään ja tieteelliseltä osaamiseltaan kansainvälistä huippua. Rktl ei tee suurpetojen dna-määrityksiä. Rktl säilyttää kaikista näytteiksi tulleista yksilöistä kudosnäytteitä pysyväissäilytyksessä. Kokonaisten ruhojen pitkäaikaiseen säilyttämiseen Rktl:lla ei ole mahdollisuuksia. Varsinaisten tieteellisten kokoelmien ylläpidosta vastaavat Suomen luonnontieteelliset museot, joiden näytekokoelmissa on suuri osa susien kalloista tai turkeista.

Granlundin kirjoituksessa mainittu verrokkitietokanta on muodostettu edellä mainituista näytteistä. Lisäksi mukana on vertailumateriaalia Skandinavian ja Venäjän susista. Tietokantaan on tallennettu yli 500 suden näytteistä dna:n lisäksi tietoa muun muassa monista yksilöllisistä ominaisuuksista sekä kunkin näytteen maantieteellisestä sijainnista Verrokkitietokannan tarkoitus on antaa kuva perinnöllisten ominaisuuksien vaihtelusta.

Granlund viittaa virheellisesti dna-analyysien yhteydessä käytettävän prosenttiluvun 95 kuvaavan suden aitoutta. Kyseinen luku ei kerro suden ”risteymän asteesta” vaan todennäköisyydestä, jolla tuntematon näyte kuuluu verrokkiaineistoon. Tämä todennäköisyys ei ole koskaan 100 prosenttia, sillä kaikki yksilöt ovat perimältään yksilöllisiä eikä verrokkiaineistossa ole koskaan geneettisesti täysin samanlaista yksilöä.

Samanlainen tulos saadaan, jos esimerkiksi verrataan mitä tahansa yksittäistä rotukoiraa saman rodun muista yksilöistä koostuvaan verrokkitietokantaan. Tämä ei tarkoita, että 95 prosentin todennäköisyydellä rotuun kuuluva koira olisi 5-prosenttisesti sekarotuinen.

Vastaavasti ihmisillä isyystutkimuksessa saatu tulos, jonka mukaan henkilö A on 98 prosentin todennäköisyydellä henkilön B isä, ei tarkoita, että henkilön B isä olisi 2-prosenttisesti joku muu kuin henkilö A.

Suomalaiset sudet muodostavat tiiviin ryhmän, joka poikkeaa geneettisesti erittäin selvästi verrokkeina olleista koiraroduista, kuten laikoista tai saksanpaimenkoirista. Risteymät ovat olleet helposti tunnistettavissa. Vuosina 1996–2010 on löytynyt kolme naarassuden ja uroskoiran välistä risteymää (Kuhmo 2010, Juva 2005, Parkano 2010). Suomalaisista ja pohjoismaisista susista saatuja dna-näytteitä on ollut käytettävissä myös riippumattomilla ulkomaisilla tutkijoilla.

Laajin koirien ja susien sukulaisuussuhteita maailmanlaajuisesti selvittävä, kansainvälisen tutkimusryhmän tutkimus on julkaistu pari vuotta sitten arvostetussa Nature-tiedejulkaisussa. Myös sen mukaan koirat ja sudet ovat selkeästi erotettavissa toisistaan geneettisillä menetelmillä.

Pohjoisen Euroopan sudet eivät tutkimuksessa erotu muiden alueiden susista eivätkä ole sen lähempänä koiraa kuin muutkaan sudet. Viime vuonna julkaistussa kansainvälisessä tutkimuksessa Suomen sudet eivät poikkea myöskään muun itäisen Euroopan susista.

Katja Holmala

tutkija, suurpetotutkimus

Riista- ja kalatalouden

tutkimuslaitos

Jouni Aspi

johtaja, professori

Luonnontieteelliset museot,

Oulun yliopisto

Avaa artikkelin PDF