Itsenäisyyspäivä sulkee kaupat
Suuri osa kaupoista pitää ovensa kiinni lauantaina vietettävänä itsenäisyyspäivänä. Poikkeusluvalla pieni määrä kauppoja on kuitenkin auki.Kaupan liitosta kerrotaan, että niin kutsutuissa rajakunnissa Itä-Suomessa ja Lapissa kaupat saavat olla auki poikkeusluvan turvin. Yksittäisillä kaupoilla voi olla aukiololupia muuallakin.
Pienet alle sadan neliön ruokakaupat, huoltoasemat sekä useimmat haja-asutusalueiden kaupat voivat olla auki halutessaan.
Itsenäisyyspäivän aattona perjantaina kaupat saavat pitää ovensa auki kuten normaalina perjantaina.
Alkojen ovet ovat perjantaina auki kello 9–18. Lauantaina myymälät ovat kiinni.
Myös useimmat postit palvelevat perjantaina klo 18:aan asti. Itsenäisyyspäivänä postin omat myymälät ovat kiinni lukuun ottamatta Joulupukin pääpostia Napapiirillä.
Junien kulkuun itsenäisyyspäivä aiheuttaa joitakin muutoksia. Muutama taajamajuna on peruttu, ja pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä noudatetaan sunnuntaiaikatauluja. Sen sijaan kaukoliikenne kulkee miltei samoin kuin normaalilauantaina.
Sunnuntaina junat kulkevat kauko- ja lähiliikenteessä kuten yleensäkin sunnuntaina.
Kaukoliikenteen linja-autoliikenteessä noudatetaan itsenäisyyspäivänä pääsääntöisesti sunnuntaiaikatauluja. Poikkeuksiakin on, joten aikataulu on syytä tarkistaa Matkahuollon verkkosivulta tai asiakaspalvelusta.
Illalla syttyvät kynttilät presidenttien haudoille
Illalla syttyvät kynttilät entisten tasavallan presidenttien haudoille. Helsingin Hietaniemessä kynttilät sytytetään viideltä Urho Kekkosen, J.K. Paasikiven, Carl Gustaf Emil Mannerheimin, Risto Rytin, Lauri Kristian Relanderin ja K.J. Ståhlbergin haudoille.
Luumäellä sytytetään samaan aikaan kynttilät P.E. Svinhufvudin haudalle ja kuudelta Nivalassa Kyösti Kallion haudalle.
Tänä vuonna tapahtuman teemana on kolmannen presidentin eli Svinhufvudin elämäntyö. Hän toimi tasavallan presidenttinä vuosina 1931–1937. Svinhufvudista tekee ajankohtaisen myös se, että hänet karkotettiin Siperiaan marraskuussa 1914 yli kahdeksi vuodeksi venäläistämistoimien vastustamisen vuoksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

