Valtaosa suomalaisista haluaa ulkopolitiikassa lisää yhteistyötä Pohjoismaiden kanssa − ”Selvä muutos”
Vain yksi viidestä vastaajasta ajattelee, että suhteen Yhdysvaltoihin tulisi painottua Suomen ulkopolitiikassa nykyistä enemmän.
Elinkeinoelämän valtuuskunnan mukaan toiveet yhteistyön syventämisestä lähialueiden liittolaismaiden kanssa ovat lisääntyneet. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA.Valtaosa suomalaisista toivoo, että Suomen ulkopolitiikassa painotettaisiin nykyistä enemmän yhteistyötä Pohjoismaiden kanssa. Elinkeinoelämän valtuuskunnan eli Evan arvo- ja asennetutkimuksen mukaan näin ajattelee kaksi kolmesta suomalaisesta.
Niin ikään yli puolet toivoo, että yhteistyötä Baltian maiden kanssa painotettaisiin enemmän.
Evan tiedotteen mukaan toiveet yhteistyön syventämisestä lähialueiden liittolaismaiden kanssa ovat lisääntyneet Suomen Nato-jäsenyyden ja sitä edeltäneen Venäjän hyökkäyssodan laajenemisen myötä.
”Suomalaisten ulkopoliittisissa painotuksissa näkyy selvä muutos kohti lähialueiden turvallisuuden ja yhteistyön korostamista. Turvaa haetaan nyt aiempaa enemmän maista, jotka ovat Suomelle sekä maantieteellisesti että poliittisesti läheisiä”, sanoo analyysin kirjoittaja, Evan toimituspäällikkö Sami Metelinen tiedotteessa.
Vain yksi viidestä vastaajasta ajattelee, että suhteen Yhdysvaltoihin tulisi painottua Suomen ulkopolitiikassa nykyistä enemmän. Valtaosa ajattelee, että suhde Yhdysvaltoihin tulisi pitää ennallaan.
Tiedot on kerätty lokakuussa. Tulokset perustuvat 2 000 ihmisen antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




