Kalevalaseura palkitsi kulttuurialan ansioituneita
Kalevalaseura on myöntänyt Kekrinpäivän tunnustuspalkinnot suomalaisen kulttuurin ja kulttuuriperinnön parissa ansioituneille tutkijoille, taiteilijoille ja asiantuntijoille.
Muusikko ja säveltäjä Sakari Kukko palkittiin 50 vuotta kestäneestä urasta musiikin parissa. Hänen tuotantoonsa sisältyy jazzia, kansanmusiikkia, lastenmusiikkia ja rockia. Tunnetuin Kukon yhtyeistä on Piirpauke, joka juhlii 40-vuotista taivaltaan tänä vuonna.
Musiikin parista palkittiin myös Aspön pelimannit, joka on saariston pelimannimusiikkia vaaliva yhtye Aspön saarelta Turunmaan saaristossa.
Tieteen parista Kalevalaseura palkitsi joensuulaisen filosofian tohtorin Tiina Sepän ansiokkaasta väitöstutkimuksestaan ja tutkijantyöstään.
Nuoren taiteilijan palkinnon sai haaparantalainen kuvataiteilija Hanna Kanto, joka tutkii töissään pohjoisen ja oman taiteellisen työnsä vuorovaikutusta sekä ympäristöön ja sosiaalisiin kysymyksiin liittyviä ongelmakohtia.
Perinteen taitajien ja tallentajien palkinnon saivat sarjakuvantekijä Marko Raassina Kuhmosta sekä Suomalaisen kirjallisuuden seuran kansanrunousarkiston aineistoja kartuttaneet Martta Antrela Joensuusta, Pirkko Tiirola Oulusta ja Ansa Vartia Savonlinnasta.
Kalevalaseura on jakanut Kekrinpäivän tunnustuspalkintoja suomalaisen kulttuurin ja kulttuuriperinnön parissa ansioituneille henkilöille vuodesta 1965 lähtien.
Jo 50 vuotta jaetun palkinnon juhlistamiseksi Kalevalaseura myönsi Kekrinpäivän erikoispalkinnon viulisti Pekka Kuusistolle 22. lokakuuta.
Palkinnot jaettiin Kalevalaseuran kekrinpäivän seminaarissa Joensuussa torstaina.
Maikki Kulmala
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
