Tonttulan joulukuu on kiireinen
Tontut kansoittavat Luodon vanhinta taloa, jonka Eija Porkola on sisustanut itselleen rakkaalla antiikilla. Kävijä ei voi olla ihastumatta. Ajatus vie menneisiin aikoihin. Päivi Karjalainen Kuva: Viestilehtien arkistoLUOTO
Vanha pihapiiri, talot ja aitat ovat täynnä tonttuja. Tyynelän idylli Luodon Västerbyssä on parhaimmillaan, kun talvinen hämärä laskeutuu, valot syttyvät ulkona joulukuuseen ja sisällä kynttelikköihin.
Vaikka paikan nimi on Tyynelä, sen emännälle Eija Porkolalle joulunalusaika on kaikkea muuta kuin tyyntä. Käsityö- ja matkailuyrittäjä tekee vähintään 12-tuntisia työpäiviä jouluun asti.
Tonttuja ihailemaan saapuu ihmisiä pääkaupunkiseutua ja Lappia myöten, usein bussilasteittain. Toimittajia lappaa solkenaan kyselemässä. Välillä Porkola pakkaa erän tonttuja autoonsa ja pyyhältää joulumessuille.
Eija Porkola ryhtyi valmistamaan tonttujaan 14 vuotta sitten, kun hän ei löytänyt kotitonttua tai -haltiaa tiluksilleen.
”Tarjolla oli vain sukkahousukuristuksia, joiden naamat oli piirretty tussilla. Mies sanoi, että mikset tekisi itse.”
Pian tonttuhomma ryöstäytyi vauhtiin niin, että tonttuja valmistuu iso joukko vuosittain. Ne viedään käsistä. Jokin tontuissa kiehtoo jopa piispoja ja ministereitä.
Porkola tekee yksilölliset tonttunsa alusta loppuun itse. Jopa kasvot hän valaa itse, hioo ja maalaa kullekin erilaiset kasvonpiirteet. Jokaisella tontulla on nimi, persoonallisuus ja tehtävä.
Hiukset ja parrat ovat lampaanvillaa, täytteenä muun muassa untuvaa. Vaatteet valmistuvat luonnonmateriaaleista.
”Suomalaiset arvostavat kotimaisuutta, aitoutta ja laatua, vaikka se maksaakin. Mieluummin yksi tonttu kuin kaapit täynnä krääsää”, Porkola on huomannut.
Huolella tehdyt tontut on tarkoitettu kestämään sukupolvien ajan, ”perintökalleuksina”. Niinpä jossakin perheessä tonttu voi asua vanhassa kaappikellossa, jonka oveen koputetaan, kun tonttua halutaan tervehtiä lasten kanssa.
Tyynelässä eivät kiehdo ainoastaan tontut, vaan kokonainen miljöö. Tyynelä-nimisen talon lisäksi tontut ovat vallanneet toisenkin vanhan rakennuksen, 1700-luvun alusta lähtien rinteessä seisseen Kirkkoväärtin talon, joka kuuluu Luodon vanhimpiin.
Kirkkoväärtin suuren tuvan kruunaavat harvinaiset, Björköbyssä 1864–1872 valmistetut talonpoikaistyyliset kaapit. Seitsemänvuotias lapsenlapsi on nimennyt ne kuninkaallisiksi kaapeiksi.
Vanha talo on pikkujoulujen pitopaikka. Siellä juhlitaan myös syntymäpäiviä, läksiäisiä ja häitä. Katossa riippuu vanhan ajan morsiuskatos.
Tonttula on avoinna joulukuun lisäksi heinäkuussa. Silloin sinne suuntaavat lomailevat ruotsinsuomalaiset ja Amerikan-sukulaiset.
”Haluan, että ihmiset saavat silloin nauttia tonttujen lisäksi Suomen kesän ihanuudesta”, Porkola sanoo.
Tontut kaikkineen ovat Porkolalle kolmas ammatti. Tampereen Teiskosta maatilalta kotoisin oleva tyttö valmistui ensin kampaajaksi.
Kokkolassa hän toimi 1990-luvulla antiikkikauppiaana, ansiokkaasti.
Siitä kertovat muun muassa valtakunnallinen valinta vuoden antiikkikauppiaaksi 1995 ja Glorian antiikin kunniakirja. Tänä vuonna Porkola sai Keski-Pohjanmaan kädentaitopalkinnon.
Porkoloiden kodista on antiikin tuntija, päätoimittaja Leena Nokela tehnyt kirjan Talonpoikaisia aarteita.
Kaikesta huomaa, että antiikki on edelleen sydämenasia.
Rohkea toimija ei ole pelännyt heittäytyä uuteen ja satsata hankkeisiinsa.
”Tai ehkä olen tarpeeksi hullu. Tyttäret sanovat hulluudeksi myös Kirkkoväärtin talon hankkimista kahden muun vanhan rakennuksen lisäksi. Työtähän näissä on, mutta en tosiaankaan kuvittele jääväni eläkkeelle pitkään aikaan.”
Rohkeutta muutoksiin antavat omat kädentaidot, sinnikkyys ja halu oppia uutta.
”En haluaisi olla tekemättä mitään. Työhän on elämän suola!”
Poikkeus herttaisesti hymyilevistä tai juhlavan vakavista hahmoista on Bruno, tonttujen mielensäpahoittaja.
Brunon ilme on hapan, suupielet kääntyvät alaspäin. Miksi?
”Bruno on pahoittanut mielensä tämänhetkisestä maailmanpoliittisesta tilanteesta, sodista ja sotien uhkista”, Porkola tulkkaa.
”Bruno on myös harmistunut turhasta byrokratiasta, joka haittaa yrittämistä, kaikesta paperisodasta, joka vie aikaa uskomattoman paljon, ja erilaisista kohtuuttomista vaatimuksista.”
Jossain vaiheessa Porkola on ollut byrokratian vuoksi niin lannistunut, että on ajatellut lopettaa tonttuilun kokonaan.
”Tässä yhden naisen yrityksessä valmistan tonttuja, hoidan pihapiiriä, siivoan ja järjestän tarjoiluja, otan vastaan vieraat, ja paljon muuta. Mutta jos yrittäjät uupuvat byrokratian vuoksi, niin kohta he loppuvat maasta. Voi kysyä, miksi Suomi ei pelitä?”
”Suomalaiset ovat niin kuuliaisia, että mitä tahansa joku EU esittää, sitä noudatetaan”, Porkola purkaa sydäntään.
Paljon painaa kuitenkin palaute, jonka työstä saa: kävijöiden hyvä mieli.
”Tarvitsisin vain jonkun, joka markkinoisi tonttuja ulkomaillekin”, Porkola sanoo toiveikkaasti.
Tonttulasta tehty kirja Tontun vuosi havainnollistaa suomalaista kansanperinnettä, juhlia ja vuoden kiertoa. Maahengen kustantaman kirjan kuvat ovat valokuvaaja Aki Paavolan ja teksti kirjailija Kirsti Mannisen. Vuonna 2011 ilmestynyt painos on loppuunmyyty.
LEENA NYGÅRD
Jos yrittäjät uupuvat
byrokratian vuoksi, niin kohta
he loppuvat
maasta. Voi kysyä, miksi Suomi
ei pelitä.«
EIJA PORKOLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
