UUTISTAUSTA Kielletyt keinot käytössä
Kun Berliinin muuri murtui, lännessä uskottiin, että sota oli voitettu. Idän ja lännen kamppailun olivat ratkaisseet lännen eduksi tehokkaampi talousjärjestelmä, oikeudenmukaisempi yhteiskuntajärjestys ja ylevämmät arvot: vapaus, demokratia ja tasa-arvo.
Oli tullut aika nostaa ”rauhan osinko”, luopua oman alueen puolustuksesta, supistaa puolustusmenoja sekä purkaa kylmän sodan tiedotusorganisaatiot.
Mutta toisin kuin uskottiin, geopoliittinen jännitys ei kadonnut. Se vain muutti muotoaan, kun osapuolet vaihtoivat paikkaa.
Venäjä ei pidä Euroopan nykyistä turvallisuusjärjestelmää enää omalta osaltaan edullisena. Se haluaa muuttaa sen ja palauttaa rajanaapurit omaan etupiiriinsä. Länsi on nyt puolestaan status quota ja solmittujen sopimusten noudattamista vaativan osapuolen asemassa.
Venäjä ei pysty palauttamaan etupiiriään asevoimin – Nato on sen sotilaalliseen suorituskykyyn nähden ylivoimainen. Siksi Venäjä kompensoi puutetta panostamalla informaatio-operaatioihin ja hybridisodankäynnin eri muotoihin, joiden osalta se on valovuoden verran länttä edellä.
Ulkomaille suunnatussa viestinnässä Venäjä ei Neuvostoliiton tavoin tyrkytä muille omaa talous- ja yhteiskuntajärjestelmäänsä: sen tavoitteena on Naton ja EU:n hajottaminen.
Tätä päämäärää tukevat viestit suunnataan niille, jotka lännessä jo valmiiksi suhtautuvat Natoon ja EU:hun kielteisesti. Siksi Putinin eurooppalaisten hengenheimolaisten joukosta löytyy samanaikaisesti sekä ruskeimman äärioikeiston että punavihreän äärivasemmiston edustajia.
Vaikuttamisen keskeisiä välineitä ovat ammattitaitoisesti johdettu ja hyvin resurssoitu maailmanlaajuinen tv-yhtiö Russia Today eli RT sekä yli 20 kielellä Kremlin takaamaa oikeaa tietoa jakava uutistoimisto Sputnik. Niiden sanomaa jakavat kussakin kohdemaassa maksettujen ja vapaaehtoisten avustajien netissä ylläpitämät monenkirjavat ”vaihtoehtomediat”.
Näiden toimijoiden tehokkuus perustuu läntisen lehdistöteorian ja median käytäntöjen taitavaan ja harkittuun hyväksi- ja väärinkäyttöön.
Lännessä uskotaan, että ihmiset osallistuvat yhteiskunnalliseen toimintaan kukin oman vilpittömän totuuskäsityksensä pohjalta. Tähän kaikilla on yhtäläinen oikeus, ja jokaisella on oikeus tulla kuulluksi. Sellainen ajatus, että toiminta perustuisikin tarkoin harkittujen valheiden ja puolitotuuksien johdonmukaiselle esittämiselle, on käsittämätön.
Medialta edellytetään totuudellisuutta ja objektiivisuutta eli omien näkemysten ja johtopäätösten erottamista raportoinnista, kaikkien osapuolten kuulemista ja eri näkökantojen tasapuolista välittämistä lukijoille, kuulijoille ja katsojille. Tälle perustalle rakentuvat median toimintaa länsimaissa ohjaavat lait ja toimitukselliset ohjeistukset.
Kun sitten joku valtiollinen tai yksityinen toimija tietoisesti hylkää nämä periaatteet ja vapauttaa itsensä niiden pakkopaidasta, hän saa toiminnassaan samanlaisen vaikutusedun kuin kiellettyjä aineita käyttävä urheilija saa suhteessa kilpailijoihinsa.
Kaikissa lajeissa, ja lähes aina, puhdas urheilija häviää dopingin käyttäjälle. Näin etenkin, jos luodaan järjestelmä, joka pakottaa muut urheilemaan rehellisesti. Sääntöjen tiukka valvonta aiheuttaa toki ongelmia myös aineiden käyttäjälle, mutta jos hän keksii keinot sääntöjen kiertämiseksi, tiukka valvonta toimiikin
suoraan hänen edukseen.
Journalismissa dopingia edustavat esimerkiksi trollaaminen eli nettihäiriköinti; tiedon manipulointi, jossa oikeita tietoja käytetään valheellisten mielikuvien luomiseen; disinformaatio eli valheellisen tiedon muokkaaminen ja levittäminen sekä erilaisten salaliittoteorioiden tyrkyttäminen.
Kylmän sodan aikana kumpikin osapuoli pyrki levittämään ja puolustamaan omaa totuuttaan. Journalistisella dopingilla ei ole totuuden kanssa enää mitään tekemistä. Sen avulla pyritään vain mustamaalaamaan poliittisia vastustajia sekä hämärtämään, horjuttamaan ja vaikeuttamaan vihollisena pidetyn osapuolen päätöksentekoa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
