Sisilisko nukkuu jo,sammakko tankkaa vielä

Sisiliskot kömpivät talvipesiinsä ensimmäisinä. Aikuiset liskot lähtevät ensimmäisinä jo elokuun lopulla ja nuoret muutamia viikkoja myöhemmin. Hannu Eskonen/EFIAP Kuva: Viestilehtien arkisto

Syksy on jo pitkällä. Valtaosa muuttolinnuista on lähtenyt etelän maille. Vaihtolämpöiset matelijat ja sammakkoeläimet ovat kadonneet tai katoavat pian maan alle talvehtimiskoloihinsa. Syysmetsässä ei siis tarvitse kyitä pelätä.

Ensimmäisenä matelijoista maanpäällisen elämän jättää sisilisko.

Aikuiset sisiliskot kömpivät jo elokuulla lahokantojen ja mättäiden sisään tai koivun juuristo-onkaloihin.Loppukesällä syntyneet poikaset seuraavat aikuisia syyskuun aikana. Niiden on vielä lämpiminä syyspäivinä saalistettava maaperän pikkueläimiä tehokkaasti, sillä niiden on kerättävä runsaat rasvavarastot 8–9 kuukautta kestävän lepokauden varalle.

Myös kyyt ja rantakäärmeet vetäytyvät talvilevolle pääosin jo syyskuulla. Myöhäisin kyyhavainto on kuitenkin peräti marraskuun alusta.

Käärmeiden on päästävä syvemmälle maan sisään kuin sisiliskojen. Niinpä ne etsivät talvipesikseen erilaisia kivilouhikoita ja sorapenkereiden tai hiekkanummien maakoloja.

Talvipesiin saattaa kerääntyä käärmeitä suurelta alueelta. Pohjanmaan suolakeuksilta kyyt nousevat kuiville moreenimaille jopa kymmenen kilometrin päästä.

Maailman suurimmasta kyyn talvipesästä Laihialta löydettiin 800 yksilöä.

Kyyn talvipesistä on löydetty myös rantakäärmeitä, sammakoita, rupikonnia, vaskitsoja, sisiliskoja ja lepakoita. Kesällä nämä otukset olisi muitta mutkitta syöty, mutta talvella kyyt eivät syö mitään. Vaihtolämpöiset eläimet auttavat toisiaan pitämään talvipesän lämpötilan sopivana.

Kun käärmeet ja sisiliskot ovat jo kadonneet maan uumeniin, sammakot ja vaskitsat keräävät vielä talvivarastoja. Sammakot häviävät syys–lokakuun aikana. Ne sukeltavat erilaisten vesien pohjaan. Hyvin usein niitä löytyy järvien, purojen, lähteiden, suonsilmien ja kaivojen pohjamudasta.

Talvella sammakot hengittävät ihollaan. Ne eivät kuitenkaan ole liikkumattomassa horrostilassa. Talvella veden pohjia tongittaessa on havaittu, että sammakot uivat vikkelästi turvaan. Ne liikkuvat muutenkin jään alla. Tähän viittaavat muutamat talvella pyydetyt hauet, joiden mahasta on löydetty sammakoita.

Joskus sammakko saattaa myöhästyä syyskylmillä ja talvehtimispaikan vedenpinta jäätyy. Tällöin ne etsivät lehtikasan tai maakolon ja saattavat näin eksyä käärmeiden seuraan.

Yhteen ja samaan paikkaan sammakoita saattaa kertyä talvehtimaan suurelta alueelta. Vuonna 1972 Pyhäjoen Mielukoskeen kömpi 3 333 sammakkoa talvehtimaan.

Karaistunein Suomen matelijoista on vaskitsa. Ennen sitä kutsuttiin virheellisesti vaskikäärmeeksi. Vaskitsa ei ole käärme vaan jalaton lisko.

Jo kesällä vaskitsa viihtyy 4–5 astetta matalammissa lämpötiloissa kuin muut matelijat. Se liikkuu pääasiassa hämärän tunteina ja sen elinpaikkoja ovat tiheät vatukot ja aluskasvillisuutta kasvavat paikat.

Vaskitsalle syksy tarjoaa runsaasti ruokaa. Runsaassa lehtikarikkeessa elää sen mieliruokaa etanoita ja matoja. Vaskitsa kerää niistä talvella tarvitsemansa varastoenergian ja matelee talviteloille syys–lokakuulla.

Usein talvehtimispaikat ovat samanlaisia kuin käärmeillä ja sisiliskoilla. Erikoinen poikkeus vaskitsalla on niiden yleinen tapa kaivautua talvehtimaan muurahaispesän sisään. Sen sileä ja kova iho pitää purevat ja pistävät muurahaiset loitolla.

Loppukesällä vaihtolämpöiset matelijat ja sammakot huomaavat viilenevistä ja lyhenevistä päivistä syksyn tulon. Kymmenen asteen pudotus lämpötilassa aiheuttaa vaihtolämpöisellä eläimellä elintoimintojen hidastumisen puoleen.

Näin eläin menettää syksyn kuluessa elinmahdollisuutensa ja sen on pakko etsiytyä ajoissa suojaan. On huomattu, että maanpinnan maksimilämpötilan laskiessa noin kymmeneen asteeseen painuvat matelijat maan alle talvehtimiskoloihinsa.

Etelä-Suomessa käärmeiden pesät ovat keskimäärin puolen metrin syvyydessä. Pohjoisessa ne saattavat mennä jopa puolentoista metrin syvyyteen. Jos talvipesä on huonolla paikalla, saattavat runsaat syyssateet nostaa pohjaveden pintaa niin korkealle, että talvehtivat eläimet hukkuvat.

Syksyllä maanpinnan lämpötilakin voi laskea huomattavan alas. Maassa ei nimittäin ole vielä eristävää lumivaippaa ja pakkaset pääsevät maan sisään. Käärmeet kestävät vähän aikaa jopa -4 asteen pakkasta, mutta jo parin asteen pakkanen talvipesässä pitemmän aikaa tappaa horrostavat käärmeet. Niiden horros on niin syvä, että ne eivät voi paeta paikalta tai tuottaa lisälämpöä.

Helposti luulisi, että käärmeet voisivat paeta pakkasia syvälle maan sisään ja välttyä näin varmasti pakkasilta. Asia ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen.

Jos talvehtimiskolossa lämpötila nousee liian korkeaksi, nousevat myös eläimen elintoiminnot ja näin loppukesällä kerätyt varastorasvat saattavat loppua kesken.

Vaihtolämpöisillä matelijoilla on siis valittavanaan kaksi vaihtoehtoa. Ne talvehtivat riskinkin uhalla lähellä maan pintaa tai kuolevat syvällä maan sisällä nälkään. Ne ottavat riskin ja joka vuosi osa talvehtijoista paleltuukin kuoliaaksi. Osa niistä kuitenkin selviää talvesta hengissä ja huhtikuulla ensimmäiset urokset kömpivät esiin aurinkoon paistattelemaan.

Niiden siittiösolujen kehitys loppui syksyllä kesken, mutta kevätauringossa suvunjatkamiskyky palautuu. Tätä kykyä ne tarvitsevat, kun naaraat nousevat toukokuulla ylös talvikoloista. Silloin alkaa käärmeiden salaperäinen soidin.

HANNU ESKONEN

Avaa artikkelin PDF