Kunnalliset peruspalvelut pitää turvata kaikille kuntalaisille
Kuntatalouden avulla valtion tukemana on kyettävä turvaamaan peruspalvelujen saatavuus kaikille kansalaisille koko Suomessa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on tärkeätä, että kuntien talousromahdus estetään ja että kunnat eri puolilla Suomea voivat selviytyä laman sekä jatkuvasti suhteellisesti vanhenevan väestön tuoman lisärasituksen ylitse ilman pysyviä vaurioita.
Tämä vaatii sopeutustoimenpiteitä kunnilta itseltään, samoin myös valtion suunnalta. Ilman kuntien talouden ensisijaista kohenemista ei myöskään valtion talous kohene ja päinvastoin. Kuntatalouden tasapainon saavuttaminen on yhteinen asia.
Kuntien vastuita ja kuntien toiminnan ohjausta on arvioitava uudelleen ja niiden rasitusta on kevennettävä. Tulonlisäyksinä tulee vahvistaa kuntien verotulopohjaa ja lisätä kuntien valtionosuuksia niin, että näiden toimenpiteiden johdosta kuntatalouden rahoitusasema vahvistuu.
Kunnat vastaavat laajasti liikenteen suoritteista ja kustannuksista verotuottojen kohdentuessa kokonaan valtiolle. Pääomatuloilla elävät kansalaiset eivät osallistu lainkaan asuinkuntansa kehittämiseen, kun pääomaverojen vähennetty tuotto menee kokonaan valtiolle. Myös ympäristö- ja energiaverojen tuotot kohdentuvat pelkästään valtiolle.
Kuntien valtionosuuksia voidaan lisätä esimerkiksi korottamalla peruspalveluiden valtion osuusprosenttia, jolloin vaikutukset kohdistuvat tasaisesti kaikkiin kuntiin asukasta kohden. Yhden prosenttiyksikön korotus kasvattaa kuntien valtionosuuksia noin 200 miljoonalla eurolla.
Kuntien keräämät asiakasmaksutulot ja niiden korotukset kuuluvat kunnille valtionosuuksista leikkaamatta.
Kuntien rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmä on uudistettava nykyisellä vaalikaudella tavoitteena nykyisessä järjestelmässä havaittujen epäkohtien poistaminen, tulokselliseen toimintaan kannustaminen ja rahoituksen riittävyyden varmistaminen mitoittamalla valtionosuuksien taso oikein sekä huomioimalla kuntien erilaiset olosuhde- ja ikärakennetekijät sekä erilainen veropohja riittävän tasoittavalla tavalla.
Työvoiman vaihtosuhde on ollut maaseudulle epäedullinen jo vuosikymmenten ajan. Maaseudun aineellisin ja henkisin voimavaroin kasvatettu ja peruskoulutettu työvoima on maksanut veronsa kaupunkien ja valtion kassoihin eikä kasvattajilleen maaseutukunnille.
Tavallisista veronmaksajina maaseutu ei saa mitään vastineeksi kasvatus- ja koulutustyöstään ja niihin uhratuista varoistaan. Epäkohta on poistettava tai ainakin valtioverotuksellisesti tasoittaen, siten oikeudenmukaistaen huomioitava.
Kuntien toimintaa ohjaavaa normistoa on joustavoitettava ja monikertaista ’himmelibyrokratiaa’ on vähennettävä tavoitteena kuntien toiminnan tuloksellisuuden kohottaminen. Se toteutuu optimaalisena 20 000–50 000 asukkaan muodostamissa kuntien yhteistoiminnallisissa terveydenhoito-, koulutus- ja niin edelleen kuntayhteisöissä ja/tai -liitoksissa, luonnollisissa, riittävän painoarvon, ”kriittisen massan”, ylittävissä työssäkäyntialueissa.
Kuntien ja valtion tehtävien jako on käytävä uudelleen läpi. Tässä yhteydessä harkittava erityisesti kuntien toimeentulotuen normitetun osuuden siirtämistä Kansaneläkelaitoksen hoidettavaksi ja valtion rahoitusvastuulle, ammattikorkeakoulujen rahoituksen siirtämistä valtiolle sekä erityisen kalliin erikoissairaanhoidon kustannusten siirtämistä valtion vastuulle.
Myös opetustoimen ylläpitäjämalli on arvioitava uudelleen. Peruskunnat ovat tältä osin vain rahoittajan osassa, ne eivät voi vaikuttaa toiminnan sisältöön ja tehostamiseen.
Maaseudun elvytyskeinoiksi tarvitaan syrjäseutuvähennys valtion tuloverosta ja työmatkakustannusten alentaminen. Syrjäseutuvähennys kannustaa kehittämään yrittäjyyttä maaseudulla. Työmatkakustannuksia tulee alentaa auto- ja polttoaineveron porrastuksella.
Kuntatalouden tasapaino voidaan saavuttaa kuntien ja valtion yhteisillä toimenpiteillä niin, että kunnat alentavat kaikin käytettävissä olevin toimenpitein käyttömenojensa kasvua yhdellä prosenttiyksiköllä muutoin toteutuvasta. Valtion on tultava kuntia vastaan ja osallistuttava kuntapalvelujen rahoituspohjan turvaamiseen osoittamalla kunnille yhteensä 500 miljoonan tulonlisäykset viimeistään vuodesta 2013 alkaen.
Kuntaliitosten ja muun yhteistyön tulee perustua kuntien omaan harkintaan ja tahtoon. Sama kuntamalli ei välttämättä sovi kaikkialle maahan – alueelliset erot on nähtävä kuntauudistuksia ja -liitoksia toteutettaessa.
Kuntalailla on turvattava jokaisen peruskuntalaisen peruspalvelut, ainakin perusterveydenhuolto/terveysasema, peruskoulu, apteekki, posti, kirjasto, kauppa ja pankki automaatteineen. Kuntalaisten peruspalvelut on turvattava kuntalaisten, ei pääkunnan tai -kuntien ’päähimmeleiden’ ehdoilla.
Marjatta ja Ilkka Hyttinen
(kesk.)
Jämijärvi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
