Talvitulvan uhka kasvaa yhä Pohjanmaalla
Pohjanmaalla on talvitulva, kertoo Suomen ympäristökeskus. Myös jääpatoja on esiintynyt. Sadetta on ennustettu myös täksi päiväksi.Pohjanmaan jokien virtaamat ovat edelleen lievässä kasvussa, mutta tulvatilanne jatkuu melko rauhallisena, elykeskukset kertovat STT:lle.
Virtaamat saavuttavat ennusteiden mukaan huippunsa viikonloppuna ja ensi viikon alussa. Etelä-Pohjanmaan elykeskuksen mukaan varsinkin vuodenvaihteen rankahkot sateet voivat aiheuttaa vahinkoja nopeasti.
Suomen ympäristökeskus Syke ennustaa vedenkorkeuden nousevan useissa Pohjanmaan joissa tällä viikolla tulvarajoille. Tulva uhkaa ainakin Kyrönjoen Nikkolassa, Siikajoen Harjunnivassa ja Laihianjoen Karkkimalassa.
Siikajoella tulvarajan ylittyminen viikonvaihteessa tai ensi viikon alussa on melko todennäköistä, Sykestä kerrotaan.
Sen sijaan eteläisemmissä vesistöissä kuten Kyrönjoessa ja Laihianjoella, tulvarajojen ylittyminen vältetään Syken tapaninpäivän illan ennusteen mukaan. Kyrönjoen ja Laihianjoen virtaamat eivät nouse enää kovin paljon.
Useimpien jokien virtaamahuiput vastaavat suuruudeltaan keskimääräistä kevättulvaa. Ajankohtaan nähden ne ovatkin ennätyksellisiä, jos tarkastellaan viimeistä 50 vuoden jaksoa.
Sekä joulupäivänä että tapaninpäivänä Perhonjoen alajuoksulla esiintyi jääpatoja. Ne ovat purkautuneet, mutta uusien jääpatojen uhka on edelleen olemassa, Sykestä kerrotaan.
Tapaninpäivänä Syke varautui pyytämään puolustusvoimilta virka-apua merijään poistamiseksi 8-tien alapuolella aivan Perhonjoen suussa olevan jääpadon takia.
Tapaninpäivänä jääpato havaittiin myös Siikajoen Kirkkosuvannossa.
Juttua muokattu 27.12. kello 10.15: päivitetty jutun alkuun tuoreet tiedot STT:n soittokierroksesta elykeskuksiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


