Kolmasosa kunnista lisätuen tarpeessa
Kuntien harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta haki tänä vuonna 108 kuntaa eli noin kolmasosa Suomen kunnista.
Haettu avustussumma oli yhteensä 141,9 miljoonaa euroa. Korotukseen on tänä vuonna käytettävissä enintään 20 miljoonaa euroa.
Harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta voidaan myöntää kunnalle, joka tarvitsee lisätukea poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi.
Keskimäärin korotusta haettiin noin 147 euroa asukasta kohden.
Hakijakunnista 84:ssä oli alle 10 000 asukasta. Suhteellisesti eniten hakemuksia tuli Keski-Pohjanmaalta, josta kuusi kuntaa kahdeksasta haki korotusta. Toiseksi eniten hakemuksia tuli Satakunnasta. Etelä-Karjalassa vain yksi kunta yhdeksästä laittoi hakemuksen.
Korotuksista päättää valtioneuvosto hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) esityksestä.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
