Pyhäsalmen kaivokseen suunnitteilla suuri sähkövarasto
PYHÄJÄRVI (MT)
Pyhäsalmi Mine Oy selvittää yhdessä neljän kotimaisen energiayhtiön, Oulun Energian, Oulun Seudun Sähkön, Turku Energian ja Vantaan Energian kanssa suuren pumppuvoimalaitoksen tuloa Pyhäsalmelle.
”Selvitystyötä pumppuvoimalaitoksesta tehdään koko ajan. Kyse on 200–600 megawatin suuruisesta kokonaisuudesta. Suunnittelutyö käynnistyy osittain jo tänä syksynä ja tarkemmin ensi vuonna ”, taustoittaa Pyhäjärven kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jukka Tikanmäki (kesk.).
EU:n energiapoliittiset tavoitteet sekä tuuli- ja aurinkovoiman lisääntyminen kasvattavat säätävän sähköntuotannon tarvetta huomattavasti Suomessa ja koko Euroopassa.
Pyhäsalmi Mine -malmikaivoksen antimien on laskettu alkavan ehtyä vuoden 2019 tietämillä, joten kaivoksessa ollaan nyt kehittämässä sähkövaraston suuntaan.
Eurooppalaisessa mittakaavassakin Pyhäsalmen kaivos on harvinaislaatuisen syvä. Sen kaivoskuilut ulottuvat peräti puolentoista kilometrin syvyyteen.
Myös kaavaillun pumppuvoimalaitoksen putouskorkeus olisi ennätyksellisen suuri, 1,4 kilometriä. Suuren putouskorkeuden ansiosta tarvittavat virtaamat ja vesivarastot jäisivät kohtuullisen pieniksi.
Kaivoksella on pumppuvoimalan yläaltaaksi soveltuva, riittävän suuri avolouhos. Myös pumppuvoimalan pystykuilu ja ala-allas voidaan alustavan suunnitelman mukaan louhia kaivoksen nykyisen infran yhteyteen.
”Jo olemassa oleva kaivosinfra tukee suuresti tämän hankkeen eteenpäin viemistä”, Tikanmäki tähdentää.
Pumppuvoimalan lisäksi Pyhäsalmen kaivoksen syvyyksiin on suunniteltu rakennettavaksi Sveitsissä sijaitsevan Cernin hiukkaskiihdyttimen vastaanottoasemaa.
Higgs-hiukkasten etsimiseen ja hiukkasten ominaisuuksien tutkimiseen perustuva projekti kantaa nimeä Laguna.
”Pumppuvoimala on mielenkiintoinen avaus ja tervetullut Pyhäjärvelle. Uskomme, että voimala ja Laguna-hiukkasfysiikkahanke tukevat toisiaan. Kaivoksen syvyyttä kannattaa hyödyntää useammassa hankkeessa, se luo kustannussäästöjä”, Jukka Tikanmäki arvioi.
JUKKA KOIVULA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
