EU:n metsästrategiaa odotetaan vielä tässä kuussa
BRYSSEL (MT)
EU-komission odotetaan julkistavan ehdotuksensa unionin metsästrategiaksi vielä kesäkuun aikana.
Strategia on viivästynyt siihen liittyvien kiistakysymysten takia.
”Täytyy myöntää, että olemme myöhässä, mutta strategian teko ei ole jäissä”, komission maatalousosastolla metsäasioita hoitava Markus Holzer vakuutti keskiviikkona europarlamentaarikko Riikka Pakarisen (kesk.) järjestämässä metsävaikuttajien tapaamisessa Brysselissä.
Strategian valmistelua on vaikeuttanut jäsenmaiden erilaiset näkemykset metsäasioissa. Samaan aikaan komissiossa on tekeillä Suomessakin huolta aiheuttaneet biomassan kestävyyskriteerit.
Holzerin mukaan metsäalan huolet otetaan huomioon sekä strategiassa että kestävyyskriteereissä.
”Olemme sopineet kestävyyskriteerien valmistelusta vastaavan energiaosaston kanssa siitä, että kriteerit laaditaan strategian pohjalta.”
Ainakin MT:n näkemässä strategialuonnoksessa kriteerit heijastelevat nykyisiä käytäntöjä ja metsänomistajien pelkäämistä pakollisista metsäsuunnitelmista on luovuttu.
Komission mukaan EU:n metsästrategiassa yritetään saada metsäasioihin kokonaisvaltainen näkemys, kun nyt sääntelyä tulee monilta eri politiikan lohkoilta.
”Yritämme komission sisälläkin löytää yhteisiä linjoja esimerkiksi maatalous- ja ympäristöpääosastojen välillä. Aina se ei ole ihan helppoa”, Holzer myöntää.
Metsäasiat eivät suoraan kuulu EU:n toimivaltaan, mutta unionitason lainsäädäntö vaikuttaa metsiin muun muassa ilmastopolitiikan, biopolttoaineiden, laittomien hakkuiden estämisen ja sisämarkkina-asioiden kautta.
Samaan aikaan EU:n metsästrategian kanssa on tekeillä myös laillisesti sitova kansainvälinen metsäsopimus, jossa EU on yksi sopijaosapuoli. Holzerin mukaan sopimuksen yksityiskohdat selviävät jo ensi viikolla Varsovassa pidettävissä neuvotteluissa.
”Auki on lähinnä se miten varmistetaan, että valtiot todella noudattavat sopimusta ja minkä YK-elimen alaisuuteen se liitetään.”
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
