passipaikalla Pienempään piiriin
Jälleen yksi politiikan perinnäistapa on murtunut kaikkivaltiaan median edessä. Ensimmäisen kauden kansanedustaja, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä siirtyi suuren salin takarivistä kolmanteen riviin neljännen kauden edustajien keskelle.
Viime vaalikaudella vastaavan hypyn suoritti vasemmistoliiton johtoon valittu ensikertalainen Paavo Arhinmäki. Silloin temppua pidettiin hiukan lapsellisena. Alkuvuodesta monta askelta eteen ponnahti kokoomuksen ryhmänjohtaja Petteri Orpo.
Nopeasykkeinen keskustelu, debatti on noussut eduskunnan näkyvimmäksi toimintatavaksi. Puhemies Eero Heinäluoman (sd.) kaudella kehitystä on kiihdytetty. Heinäluoma suosii puolueiden johtohenkilöiden ja hallituksen sananvaihtoa. Keskustelu näyttää sähäkämmältä, kun sitä käydään salin etuosan pienessä piirissä.
Vastapainoksi tietylle sektorille erikoistuneet kansanedustajat jäävät varjoon. Eduskunnassa ei kuukauteen käyty muuta kuin ylätason sananvaihtoa osinkoverosta. Sosiaali-, kunta- ja koulupoliitikot kiristelivät turhautuneina hampaitaan.
Mediakin kehui Juha Sipilää, kun tämä osoitti ymmärtävänsä yritysverotuksesta enemmän kuin maan hallitus.
Kilpailevan oppositiopuolueen johtaja Timo Soini (ps.) kiljaisee joka kerta kuin sika pistoksissa, kun Sipilää kehutaan. Vasemmistoliittolaiset oivalsivat tämän ja alkoivat kehua Sipilää lisää. Viimeksi Kari Uotila (vas.) härnäsi ja Soini huusi. Vain kalamies on kateellisempi kuin poliitikko naapurin saamasta huomiosta.
Onneksi kaikissa puolueissa on likaisten temppujen osastot, jotka iskevät tikarin yhtä mieluusti omaan kuin vieraiden selkään. Sipilän on hyvä muistaa, että media ei koskaan nosta muuten kuin pudottaakseen alas kovaa ja korkealta. Jokaisen ihmisen elämästä löytyy aineksia Seiskan lööppiin, jos tilanteen logiikka siihen vie.
Suurten johtajien verokeskustelun varjossa eduskunta tekee normaalia työtään. Esimerkiksi tälläkin palstalla sivuttu, helmikuussa valiokuntaan lähetetty omistajakuljettajien työaikalaki on valmistumassa.
Kalle Jokisen (kok.) johtama liikennevaliokunta toteaa lausunnossaan yksimielisesti, ettei EU:n vaatimaa työaikakirjanpitoa omistajakuljettajilta kannata vaatia, koska sen paikkansa pitävyyttä ei voi valvoa.
Tarja Filatovin (sd.) johtama työasiainvaliokunta sanoo kuitenkin lopullisessa mietinnössä hallituspuolueiden äänin, että omistajan on kirjattava työaikansa. Ajopiirturin kiekot eivät riitä. Muuten EU suuttuu, ja siitä on Suomelle hirmuiset seuraukset.
Yksiselitteisesti ei selviä, mikä omistajan työajaksi lasketaan. Filatovin valiokunnan mukaan kuitenkin omistajakuljettajien väsymykseen liittyy myös yrityksen toimeentulon varmistamista. Ilmeisesti velkaisen kuorma-auton omistajan on pysyttävä ratista kaukana.
Eduskunta otti pienen aikalisän sopiakseen kansanaloitteiden käsittelyjärjestyksestä. Pääsäännöksi näyttää tulevan, että 50 000 kansalaisen allekirjoittamaan aloitteeseen suhtaudutaan kuin 101 kansanedustajan allekirjoittamaan aloitteeseen.
Kiisteltyyn parisuhdelakiin liittyy periaatteellisia näkökohtia, jotka puoltavat sen käsittelemistä aikanaan kaikella vakavuudella. Mikä on kohtuullinen vähemmistösuoja?
Parisuhdelakia ei otettu hallitusohjelmaan, koska yksi hallituspuolue, kristillisdemokraatit, sitä ehdottomasti vastusti. Jos viisi kansanedustajaa pystyy estämään jonkin asian ottamisen eduskunnan käsiteltäväksi, vähemmistösuoja on huomattavan pitkällä.
Kristillisdemokraatit saivat viime vaaleissa 118 453 ääntä. Parisuhdelakia esittävä kansalaisaloite sai parissa päivässä enemmän allekirjoittajia. Siitä syntyy moraalinen velvollisuus ottaa asia oikeasti käsiteltäväksi.
Esityksen läpimeno ei ole taattu. Näissä asioissa jokainen edustaja painii omatuntonsa kanssa.
PEKKA ALAROTU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
