Isovanhempien viljelyopit uusiokäyttöön
VIHTI (MT)
Ensin tarkkaillaan, sitten suunnitellaan ja vasta sen jälkeen toteutetaan.
Permakulttuuri vaatii kärsivällisyyttä ja uteliaisuutta. Koko ajan oppii uutta, eikä kiireellä kannata tehdä.
Miika Virpiö, 25, ja Jasmin Paananen, 26, ostivat huhtikuussa pienen maatilan Vihdin Haimoon kylästä. He ovat alkaneet suunnitella sen pihapiiriä permakulttuurin oppeja hyödyntäen.
”Asioita yritetään suunnitella niin kuin luonto tekisi, sen sijaan miten nykyään yritetään toimia luontoa vastaan”, Virpiö sanoo.
Virpiö määrittelee permakulttuurin suunnittelutekniikaksi, arvomaailmaksi ja filosofiaksi.
”Kun alkaa suunnitella sen mukaan, alkaa myös elää sen mukaan.”
Virpiö ja Paananen halusivat aloittaa elämänsä tilalla edellisten asukkaiden jalanjäljissä. Talo on rakennettu 1800-luvun lopussa ja ollut tähän asti saman suvun hallussa.
Muutama vuosi sitten Virpiö suoritti permakulttuurisuunnittelun kurssin Virossa. Nyt hän pääsee soveltamaan oppeja omaan pihaan.
Ratkaisut ovat oivaltavia ja usein hyvin yksinkertaisia. Esimerkiksi avaimenreiän muotoiset polut kasvimaalla maksimoivat viljeltävän alan ja helpottavat kitkemistä.
Virpiö on osakkaana ekologista suunnittelua tekevässä osuuskunnassa isänsä ja setänsä kanssa. Se on heidän tietojensa mukaan ensimmäinen laatuaan Suomessa. Ekologisessa suunnittelussa sovelletaan permakulttuurin tekniikoita.
Permakulttuuri sisältää paljon vanhaa perimätietoa yhdistettynä uuteen. Virpiö uskoo vanhempien sukupolvien käyttäneen samanlaisia menetelmiä.
Ilmansuunnat ja maastonmuodot ovat oleellinen osa suunnittelua. Ensimmäiseksi Virpiön huomio kiinnittyikin tonttiin.
Pelto sijaitsee tontin etelälaidalla. Muita laitoja kiertää metsä.
Tontti on kuin malliesimerkki permakulttuurissa hyödynnetystä ”aurinkoansasta”. U-kirjaimen muodossa oleva metsä suojaa peltoa pohjoispuolelta. Etelälaita jää avoimeksi keräten auringon valoa ja lämpöä.
Ensitöikseen Virpiö etsi tilasta ilmakuvan Googlesta ja piirsi rajat. Avoimesta laserkeilausaineistosta hän selvitti tontin korkeuskäyrät. Niitä tarvitaan vesitalouden suunnitteluun.
Tila jaetaan numeroituihin alueisiin sen mukaan, kuinka usein niillä käydään. Esimerkiksi alueella yksi sijaitsee yrttipenkki, missä käydään päivittäin. Sen sijaan metsä, josta haetaan polttopuita kerran vuodessa, voi sijaita alueella neljä.
Tavoitteena on säästää aikaa ja optimoida työn määrä.
”Kun suunnittelee tehokkaasti, voi pienillä jutuilla säästää useita työtunteja”, Virpiö sanoo.
Suomessa permakulttuuri on toistaiseksi pienimuotoista, mutta kiinnostus on Virpiön mukaan lisääntymässä.
Hän toivoo, että sellaisetkin viljelijät, joilla on enemmän maata, uskaltautuisivat kokeilemaan ekologisen suunnittelun menetelmiä.
”Jos suunnittelee koko systeemin permakulttuurin näkökulmasta, kaikki osaset tukevat toisiaan. Työn ja ulkoa tuodun työpanoksen, kuten torjunta-aineiden, määrät vähenevät. Myös kustannukset pienenevät.”
Syksyllä Virpiö aloittaa agroteknologian ja Paananen luomupuutarhurin opinnot. He uskovat opiskelun tukevan oman tilan pitoa.
Lista tulevista projekteista on pitkä. Suunnitelmissa on muun muassa vihannesten viljelyä vajaan hehtaarin kokoisella pellolla, puupuisto, kanoja, vuohia ja sadeveden ohjailua.
Koko elämän kestävän projektin aloittaminen ei pariskuntaa pelota.
”Olen asunut suurimman osan elämästäni maalla, joten tiedän, paljonko työtä se vaatii”, Paananen sanoo.
Virpiö ja Paananen eivät aio kiirehtiä suunnitelmien toteutuksen kanssa. Hitaat ja pitkät projektit ovat heidän mukaansa mahdollisia hektiseen elämään tottuneellekin.
Pihan ja puutarhanhoidosta pariskunnalla oli jo kokemusta. He viljelevät vihanneksia Virpiön sedän tilalla puolen hehtaarin kasvimaalla. Syksyllä satoa on tarkoitus myydä.
Eniten huolta alussa aiheutti tonttiin kuuluvan metsän hoitovelvoite. Metsänhoito oli molemmille uutta ja siihen piti pyytää kokeneemmilta apua.
”On pitänyt opetella, mitä ja milloin tehdään”, Virpiö sanoo.
Pian stressi muuttui uusiksi ideoiksi, ja suunnitelmat metsäpuutarhasta ja puupuistosta alkoivat hahmottua.
Epäilijöitä on ollut, mutta huomattuaan pariskunnan silmistä loistavan innostuksen on projektiin alettu uskoa.
”Monet ystävämme arvostavat tällaista elämäntapaa, mutta se vaatii uskallusta. Toki olen etäyrittäjänä etuoikeutettu ja tähän on mahdollisuus”, omaa IT-alan yritystä pyörittävä Virpiö sanoo.
Hän pitää hyvänä, että voi tehdä töitä myös kodin ulkopuolella. Virpiön haaveena on työskennellä yrityksessään talvisin ja ”heilua kuokan varressa kesät”.
”Minulla on sellainen olo, että olen menossa omaan suuntaani.”
Virpiö myöntää olevansa hurahtanut traktoreihin. Hänelle oli yllätys, kuinka kalliita maatalouskoneet ovat.
Itse hän toivoo pärjäävänsä ilman suuria koneita. Pellon muokkaukseen osuuskunnan omistamalla sarvitraktorilla meni puolisentoista tuntia.
Yksi haave olisi yhdistää IT-alan osaaminen tulevaan koulutukseen ja suunnitella kevyitä ja älykkäitä työkoneita.
Ryppyotsaisesti pariskunta ei tilanpitoon suhtaudu. Työn ohella täytyy olla myös aikaa makoilla riippukeinussa ja nauttia elämästä.
”Pitää elämässä olla muutakin kuin ekologinen suunnittelu”, Virpiö naurahtaa.
MIINA RAUTIAINEN
Olen
asunut suurimman osan
elämästäni maalla,
joten
tiedän, paljonko työtä se vaatii.
On pitänyt opetella, mitä ja
milloin tehdään.
Minulla on
sellainen olo, että
olen
menossa
omaan suuntaani.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
