Lastensuojelun laitoshoitoon 0 euroa - Kinnulassa perheitä autetaan ajoissa
Kinnulan kunta lisäsi resursseja lapsiperheiden kotipalveluun ja perhetyöhön. Ennaltaehkäisevällä työllä sosiaalimenoissa säästetään vuosittain 100 000 euroa.KINNULA (MT)
Kun kuntatalous on tiukoilla, joutuvat ennaltaehkäisevät sosiaalipalvelut herkästi juustohöylän alle.
Kinnulassa on valittu toinen tie.
Kinnulan kunta palkkasi uuden työntekijän lapsiperheiden kotipalveluun. Samalla perhetyöntekijän toimintamallia uudistettiin vahvistamalla varhaista tukea yhteistyössä neuvolan kanssa.
Ennaltaehkäisevällä työllä sosiaalimenoissa säästetään vuosittain 100 000 euroa.
”Erityissairaanhoidon maksut kasvoivat jatkuvasti, ja jotakin täytyi keksiä”, sanoo Kinnulan kunnanjohtaja Pekka Kanervio .
Lastensuojelun toimet voivat tulla pienelle kunnalle hyvin kalliiksi. Yksikin huostaanotto rokottaa kuntataloutta tuntuvasti.
”Perheitä täytyy auttaa ajoissa sen sijaan, että hoidetaan ongelmia, kun ne räjähtävät silmille”, Kanervio toteaa.
”Avainsana on ennaltaehkäisy. Meillä oli rohkeutta palkata lisää väkeä sosiaalipuolelle, ja nyt näkyy selvästi, että se tuo myös säästöjä.”
”Kyseessä on sen kaltainen toimintamalli, että on vaikea nähdä, paljonko ajan saatossa säästetään. Kunnissa voi olla haastavaa perustella sen tärkeyttä luottamusmiehille, kun ei voida suoraan dokumentoida euromääriä.”
Ajoissa saatu apu säästää myös euroja
Kanervion mukaan Suomessa tehtiin 1990-luvun lamassa suuri virhe, kun resursseja leikattiin ennaltaehkäisystä.
”Sieltä oli helppo leikata, mutta tuloksia on sitten maksettu pitkin matkaa.”
Kinnulassa sosiaalipuolelle tehdyt lisäinvestoinnit tuottavat taloudellista hyötyä. Suoraa säästöä kertyy vuodessa noin 100 000 euroa.
”Esimerkiksi lastensuojelun laitoshoitoon on budjetoitu ensi vuodeksi nolla euroa, kun luku oli kaksi vuotta sitten yli 200 000 euroa”, täsmentää sosiaalijohtaja Kirsi Alonen-Kinnunen .
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


