PAIKANNIMI KERTOO Johan nyt on markkinat!
Outoja eläjiä nämä markkinat. Ne reagoivat, hermostuvat, piristyvät, odottavat ja stressaantuvat kuin kysymys olisi elävästä olennosta.
Joskus markkinat saavat ruiskeen, mutta sekään ei taida riittää tänä eurokriisin aikana.
Vanhoihin markkinapaikkoihin on syntynyt lukuisia kyliä ja kaupunkeja. Silti vain joidenkin paikkojen nimi viittaa kaupankäyntiin.
Enontekiön Markkina on vanha kirkonpaikka Suomen käsivarressa. Kirkko rakennettiin Lätäsenon suulle 1600-luvun alussa osana Ruotsin pyrkimyksiä saada valtakunnan pohjoisosat kruunun hallinnon piiriin.
Ennen vanhaan markkinat järjestettiin esimerkiksi paikkakunnan suojelupyhimyksen juhlapäivän tienoilla. Markkinapaikat ja -ajat löytyivät almanakasta. Vakituisten kauppojen yleistyttyä markkinatapahtumien merkitys väheni.
Enontekiön Markkinaan kokoonnuttiin tammi-helmikuussa. Silloin tehtiin kauppaa, istuttiin käräjiä, kannettiin veroa ja käytiin kirkossa.
Markkina tuskin hetkahtaa talouskriiseistä. Alli ui Könkämäenossa ja kapustarinta valittaa jängällä kuten ennenkin.
Nykyisin markkinat ovat lähes kaikkialla ja kaiken aikaa. Kenties entisaikojen kalenterintekijät kauhistelisivat talouskeskeistä aikaamme huudahtamalla ”johan nyt on markkinat!”
TOPI LINJAMA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
