TOIMITTAJALTA Arjen sovittelu kantaa demokratiaa

Suomalainen yhteiskunta on

kuin James Bondin suosikkidrinkki: ravistettu muttei

sekoitettu. Kun lintukotoa on pahasti ravisteltu, muutokset luonnollisesti pelottavat ja ahdistavat.

Sitä en kuitenkaan kykene

ymmärtämään, miksi omat pelot ja epäluulot syydetään hyökkäykseksi muita vastaan.

Mitä Suomelle on tapahtunut? Sitä pohtii selvästi lisäkseni moni.

Kaupungistuminen sekä

internetin kautta leviävä tieto

ja viihde ovat vieneet kehitystä

uusiin suuntiin. Perinteiset yhteisöt hajoavat yhtä lailla niin Tansaniassa, Intiassa kuin Suomessakin.

Helsingistä ja muista suurkaupungeista löytyy yhden tutkimuksen mukaan ihmisiä, joilla on enemmän yhtäläistä keskenään kuin heillä on maanmiestensä tai -naistensa kanssa.

Tavallaan ymmärrän sen. Silti city vastaan muu maa

-selitys on vain osa eri suuntiin kulkevaa ylikansallista muutosvirtaa.

Tämän lehden lukijakunnan kasvu kaupungeissa on siitä

ainakin yksi todiste. Heillä on siis joko käytännön työ- tai harrastussuhde tai ainakin vahva kiinnostus maaseutuun.

Meillä Suomessa puolueet ovat lähentyneet ideologisesti toisiaan. Perussuomalaiset on

siitä selvin poikkeus. Onko nukkuvien ison joukon sisällä

edelleen paljon tyytymättömyyttä, joka kuohuaa nyt yli?

Vai onko niin, kuin jotkut ovat pohtineet, että hyvinvointimme lähestyy tyydyttymispistettä? Roomassa kerskakulutus ja henkinen laiskuus johtivat sen vuoksi rappioon.

Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Petri Korhonen kaipasi kolumnissaan meille

vastinetta ruotsalaiselle Expo-säätiölle.

Expo on toimittajien ja

tutkijoiden yhteinen ajatuspaja, joka seuraa ääriliikkeiden toimintaa. Se auttaa suhteuttamaan kuviteltuja kohkaamisia ja todellisia uhkia nopeammin kuin mihin akateeminen

tutkimus taipuu tai mihin me toimittajat päivän uutistyössä kykenemme.

Analyysia tarvitaan mielestäni paitsi ääriliikkeistä myös ennen kaikkea siitä, mihin

niiden imu perustuu. Historia on täynnä varoittavia esimerkkejä siitä, miten kovaääniset mekastajat ottavat vallan, kun hiljainen enemmistö ihmettelee vierestä.

Kaipaan myös suomalaiseksi

vientituotteeksikin jalostunutta sovittelun taitoa. Se, että sovitaan, ei tarkoita, että ollaan kaikesta samaa mieltä, vaan

että sovitaan, miten erilaisten

kantojen kanssa eletään ilman väkivallan uhkaa.

Jos palataan alun Bond-

vertaukseen: ympäristön ravistelusta seuraa se, että meidän pitää jokaisen olla valmiita

sekoittamaan omia aiempia ajattelumallejamme. Syntyy arjen sovintoja vastavoimaksi ääriäänille.

Kuilun eri laitojen kovaääniset osoittavat, että erilaisuutta löytyy ihan meidän liki viiden miljoonan kantasuomalaisen omista joukoista. Siitä ei pidä syyttää muualta maahamme tulleita.

Yhteiskunta toimii vain, kun tämä tunnustetaan eikä haikailla paluuta yhden kansallisen

totuuden maailmaan, jota ei ole meillläkään koskaan ollut. Viime viikot ovat osoittaneet, että Suomessa saa kuitenkin olla eri mieltä ihan laillisesti.

Kaikkialla näin ei ole, mikä on toimeentulon puutteen

lisäksi suuri syy pakolaisuuden aaltoon. Siksi arjen demokratiasta kannattaa pitää kiinni enemmän kuin koskaan.

Kaijaleena Runsten

kaijaleena.runsten@mt1.fi

@KiiRuns

Avaa artikkelin PDF