Uusia elinkeinoja metsästä
Metsäkeskus hakee uusia tapoja hyödyntää metsää elinkeinona.
”Idea on, että metsästä tulee muutakin kuin sellua ja paperia. Haluamme saada aikaan sekä työtä että toimeentuloa”, metsäkeskuksen puuenergianeuvoja Jussi Somerpalo kertoo.
Uusia elinkeinoja ovat esimerkiksi lämpöyrittäjyys ja Halkoliiteri.com-polttopuupalvelu.
”Halkoliiterin ideana on saattaa yhteen puun myyjät ja ostajat. Lämpöyrittäjyydellä puolestaan voidaan kattaa joko omat tai isommatkin lämmitystarpeet. Hyvä esimerkki lämpöyrittäjyydestä on hakelämpövoimala”
Lämpöyrittäjäneuvonnan ohella metsäkeskus opastaa esimerkiksi ekosysteemipalveluiden tuottamisessa.
”Keskeinen ajatus on, että metsä voi tuottaa muutakin kuin puuta. Siellä voi vaikkapa virkistäytyä.”
”Virkistyspalveluiden tarjoaminen voisi mahdollisesti tuoda metsänomistajalle lisäansioita.”
Metsäkeskuksen tarjoaman neuvonnan kohderyhmään kuuluvat erityisesti yrittäjät ja yrittäjiksi aikovat.
”Välillisesti toiminnastamme hyötyvät toki myös metsänomistajat. Oiva esimerkki tästä on hakelämpö, jossa puut ostetaan metsänomistajilta.”
Metsäkeskuksen tarjoama elinkeinopalvelu on tarkoitettu jokaiselle.
”Jos yritysidea on jo olemassa, yhteydenotto lähimpään metsäkeskukseen on ensimmäinen askel”, Somerpalo opastaa.
”Pyrimme siihen, että neuvontamme johtaa uuteen elinkeinotoimintaan ja työllistymiseen.”
Yksi esimerkki metsäkeskuksen energianeuvonnan asiakkaista on öljylaskunsa suuruutta kauhisteleva kiinteistönomistaja, joka pohtii siirtymistä hakelämmitykseen.
”Isot puutarhat ottavat yhteyttä ja kysyvät, olisiko lämmityskulujen pienentäminen mitenkään mahdollista.”
Metsäkeskuksen tärkeä tehtävä on jakaa metsävaratietouttaan ihmisille.
”Uusien metsäelinkeinojen löytäminen on osa tätä tavoitetta. Marraskuussa aukeava Metsään.fi-palvelu vastaa juuri tähän tarpeeseen.”
ANNIINA KESO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
