Kiinnostu ja sinusta kiinnostutaan

Lensin jokunen viikko sitten työmatkan takia Saksasta Suomeen. Toisilleen tuntemattomat tyttö ja poika aloittivat vieressäni keskustelun.

Pientä flirttiä oli ilmassa ja arvelin, että minun on parasta pysyä taka-alalla. Utelias toimittaja kun olen, en malttanut olla kuuntelematta, miten juttu etenee.

Poika kertoi maat ja mannut boheemista välivuodestaan Saksassa, tylsiksi käyneistä opiskeluistaan Suomessa ja perheestään, joka ymmärtää häntä vain osittain.

Tyttö kuunteli kiinnostuneena, nyökkäili ja kommentoi hyväksyvästi.

Väliin tyttö yritti kertoa elämästään jonkun oman samankaltaisen kokemuksen. Sen sijaan, että nuorukainen olisi tarttunut tytön kertomuksiin, hän vain jatkoi omia jorinoitaan.

Minä yritin keskittyä romaaniini, mutta pojan loputon puhetulva toissatalvisesta, über-mahtavasta vuorikiipeilyreissusta alkoi jo ottaa päähän. Ei niinkään keskinkertaisen romaanin, vaan tytön tuskastuneen ilmeen takia.

Eikö kukaan ole kertonut tuolle kaksilahkeiselle, että keskustelu on eri asia kuin monologi?

Sitä paitsi tytön tausta vaikutti paljon kiinnostavammalta kuin pojan. Hän oli kotoisin Virosta, mutta puhui sujuvaa savoa. Miten hän oli Suomeen päätynyt ja miksi? Tarina ei kerro, koska vastapuoli ei kysynyt.

Vasta kun kone oli laskeutumassa, poika heräsi. Mitä sinä muuten opiskelet, hän älysi viimein kysyä – kolmen tunnin luennoinnin jälkeen! Mikä myötähäpeä.

Ihminen rakastaa puhua itsestään. Sitähän minäkin tässä teen. Kuitenkin aika ajoin hämmentää, kuinka pöyristyttävän itsekeskeinen joku voi olla.

Suomalainen ei kysy toisen kuulumisia pelkästään kohteliaisuudesta. Minua ainakin kiinnostaa, mitä tapaamilleni ihmisille kuuluu.

Monen minuutin vastausryöpyn jälkeen voisi kuitenkin olla paikallaan kysyä, olisiko sillä toisellakin jotain sydämen päällä.

Raivostuttavimmat oman äänen rakastajat eivät edes tervehdi ennen kuin valitusvirsi alkaa. Pahimmassa tapauksessa toisen mummo on kuollut samalla, kun toinen kiirehtii vaahtoamaan kissan karvoista sohvalla.

Oma lukunsa ovat ihmiset, jotka kyllä kyselevät, mutteivät kuuntele. Tai jos kuuntelevat, eivät reagoi.

Eräs ystäväni oli vähällä luoda aiheen uudelle prinsessasadulle. Hän oli pesemässä mattoja, kun komea nuori mies porhalsi paikalle ja jäi hieromaan tuttavuutta.

Yltiöromanttisesta ensitapaamisesta huolimatta jatko oli pettymys. Mattolaituriprinssi puhui päiväkaudet vain itsestään ja kuvitteli, että ystäväni on allas, johon voi kaataa kaiken kuran, mitä päästä löytyy.

Suomalaisia miehiä syytetään usein tunteidensa piilottelusta, mutta nyt kyseessä oli toinen ääripää. Avautuminen luotetulle ystävälle on hyvästä, mutta uusi ihastuksesi ei ole terapeuttisi.

Näin juhannuksen alla annan teille heilaa etsiville maaseudun miehille ilmaisen vinkin. Kun tapaat kivan tyypin, kysy jotain häneltä ja ole kiinnostunut.

Mahdollisuudet paranevat välittömästi, kun osoitat, että ihastuksessa ihastuttaa jokin muukin kuin ajatus sopivasta kainalonlämmittäjästä.

Väännetään rautalangasta: Jaksan kuunnella juttuja Valmetistasi, jos osoitat vähäistäkin kiinnostusta minun Nopsa Picniciäni kohtaan.

suvi.niemi@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF