Suomen ainoa ruutitehdas aiottiin lopettaa viimeksi vuonna 2013 ‒ nyt sillä riittää tukijoita

Euroopassa toimivien ruutitehtaiden laskemiseen ei tarvita edes kahden käden sormia. Kuvassa Vihtavuoren ruudilla panostettavia tykistökranaatteja, joilla on nyt kysyntää. Kuva: Rami Marjamäki, Petteri Kivimäki, koonnut: Jarkko Sirkiä

Uutiset|Politiikka

10.12.202418:25

Kolumni

Pasi Jaakkonen

Tasavallan presidentin Alexander Stubbin vierailu ruutitehtaalla itsenäisyyspäivän alla oli Vihtavuoren kylässä tapaus. Edellisistä presidenttitason vierailusta tehtaalla oli vierähtänyt jo sukupolvi.

Presidentti Urho Kekkonen pistäytyi tehtaalla kaikessa hiljaisuudessa useammankin kerran laukaalaisen ystävänsä lääkintäneuvos Rikhard Sotamaan luo suuntautuneilla hiihtoreissuillaan. Salamyhkäisen vierailun tulon tiesi siitä, että tehtaan moottorikelkka oli käynyt ajamassa arvovieraille ladut tehtaan tuntumaan. Kekkosta kiinnostivat kuulemma eniten haulikon patruunat, joita tehtiin hänelle presidentillinen erikoiserä paukkuja.

Kevättalvella 1976 latu kulki lapsuuden leikkipaikan Putousmäen läpi tehtaalle. Lumien lähdettyä muutama viikko myöhemmin huhtikuussa Vihtavuoren ruuti räjähti surullisin seurauksin. Onnettomuus aiheutui siviilituotannon puolella pulttipistoolin patruunoiden latauskoneen viasta, mutta tarkkaa syytä ei saatu koskaan selville.

Lapuan patruunatehtaan onnettomuus järkytti Suomea, ja erityisesti räjähdysainetehtaasta elävää kotikylää. Vihtavuoressa tehtiin nopeasti riskianalyysi. Vanha 1926 valmistunut tehdas ei kaikilta osin ollut turvallinen. Vihtavuoreen päätettiin rakentaa uusi ja nykyaikainen tehdas. Sen alle jäi leikkipaikkani Putousmäki ja Kekkosen hiihtomaastot. Se oli pieni hinta siitä, että uudesta tehtaasta tuli turvallinen.

Tehtaan kannattavuus oli laskettu viennin varaan. Tehtaan omistivat valtionyhtiö Kemira ja Puolustusvoimat puoliksi. Uusi tehdas oli päässyt vauhtiin, kun poliitikot vetivät siltä maton alta. Lapsuuskaverini isä Juhani Sammasmaa oli tuolloin tehtaan tuotantojohtaja.

Hän muistaa yhä, miten SDP:n 1981 Porin puoluekokouksessa lähtenyt aloite ”sota-aseiden viennin kieltämisestä” johti lopulta siihen, että ruudin viennistä tuli käytännössä mahdotonta. Ilman Puolustusvoimien vastustusta tehdas olisi kai lopetettu. Lapsuuskaverini isä vaihtoi metsäteollisuuden palvelukseen, mikä saattoi pelastaa hänet.

”Olisin varmasti alkoholisoitunut, jos olisin joutunut lopettamaan työt niiltä 900 ihmiseltä,” hän pohti vuosikymmeniä myöhemmin.

Yhtä kaikki ruutiviennin käytännössä lopettanut linjaus johti tehtaan kurjistumiskierteeseen. Menetettiin satoja työpaikkoja. Se näkyi kotikylällä surullisina ihmiskohtaloina. Tehtaan kohtalolla palloteltiin, mikä loi epävarmuutta siitä elantonsa saaviin perheisiin.

Vielä niinkin äskettäin kuin 2013 tehtaan alasajoa valmisteltiin. Silloin tehdas oli päätynyt ranskalaisen puolustustarvikejätti Eurencon taskuun. Nyt reilu kymmen vuotta myöhemmin ruudintekijöillä riittää ystäviä. Vihtavuoren tehtaan alasajoa 1980-luvulla edistäneet voimat ovat hiljaa kuin jalkaväkimiinojen kieltäjät. SDP:n puoluekokouksen 1980-luvun alussa tekemät rauhantahtoiset vaatimukset puolustusteollisuuden alasajosta tuntuvat nyt kovin naiiveilta, kun Euroopassa käydään sotaa.

Palataan Lapualle, jonka patruunatehtaan onnettomuudesta tehty elokuva oli vuoden katsotuimpia. Sen keskeinen hahmo on öykkärimäinen tehtaanjohtaja. Taiteella on vapautensa, mutta elokuvan johtajalla ja hänen todellisella esikuvallaan on tittelin lisäksi kovin ohuesti kosketuspintaa todellisuuteen.

Ystäväni isä tunsi hänet hyvin. Hän piirtää kuvaa alaisistaan huolehtivasta ja vastuunsa kantavasta miehestä, joka halusi ottaa vastaan häntä vastaan nostetut syytteet toimessaan. Vasta vapauttavan päätöksen jälkeen hän vaihtoi uuteen työhön, mutta suru seurasi mukana. Lapuan taakka vei rivi-insinöörin tehtäviin siirtyneen miehen ennenaikaisesti hautaan.

Tositapahtumissa olisi ollut tragediaa riittämiin, mutta elokuvassa konnan rooliin istutettiin johtaja. Siinä suhteessa elokuva on jatkumoa sille kaurismäkeläisen elokuvan läpikalutulle kertomukselle, jossa hyvyys asuu aina työläisissä ja konnuus johtajissa. Aivan niin eivät asiat kai kuitenkaan ole.