Pienyritys pärjää sosiaalialalla laadulla
Irma Ylivinkka (vas.), Maija Laakso (toinen oik.) ja Kirsti Viitala valmistautuvat muistipeliin. Anne-Maria Rintamäki (toinen vas.) ja Anna-Liisa Hanhimäki auttavat Taimi Kurkimäen pöytään. Johannes Tervo Kuva: Viestilehtien arkistoTyö- ja elinkeinoministeriö julkaisi tiistaina toimialaraportin sosiaalialan palveluyrityksistä. Alalla toimii paljon hyvin pieniä yrityksiä.
Neuvotteleva virkamies Esa Tikkanen määrittää avopalvelun yrityksistä 94 prosenttia pienyrityksiksi. Laitoshoidossa 60 prosenttia on mikroyrityksiä.
Raportissa kannetaan huolta pienten yritysten menestymisestä kilpailutuksessa, kun yhteiskunnassa entistä suuremmat yksiköt ostavat isoja kokonaisuuksia.
Pienten sosiaalialan yritysten uskotaan menestyvän laadukkaalla osaamisella.
Joustavuus ja kustannustietoisuus sekä palvelualttius, asiakaslähtöisyys ja laatutyöhön panostaminen nähdään yritysten kilpailuvaltteina.
”Yritykset tarvitsevat menestyäkseen verkostoja ja pääomia investointeihin.”
Yksityiset yritykset ja järjestöt tuottivat toissa vuonna liki kolmanneksen sosiaalialan palveluista. Osuus jakautui puoliksi kummallekin.
Palvelumarkkinoiden kehittymättömyyttä pidetään keskeisenä ongelmana sosiaalipalveluissa. Kunta tuottaa julkisia palveluja ja tilaa niitä yrityksiltä.
”Kuntien pitäisi suunnitella palvelutuotantoaan pitkällä aikavälillä”, toimialapäällikkö Sanna Haartman ministeriöstä katsoo.
Raportissa neuvotaan kuntia laatimaan palvelustrategia, jossa määritellään suhde oman ja yksityisen palvelutuotannon välillä. Kilpailijoita ei olla vaan kumppaneita. ”Sosiaalipalvelut alana työllistävät hyvin ja tuovat verotuloja.”
Sosiaalipalvelun yritykset työllistivät yli 25 000 työntekijää vuonna 2010. Alalla toimi 3 300 yritystä.
Yksityisyrityksille tuo liikevaihtoa ikääntyneiden palveluasuminen. Lasten ja nuorten laitokset sekä perhehoito ja mielenterveyspotilaiden asuminen työllistävät.
Sosiaalialalla palveluyrittäminen lisääntyy nopeasti. Väestö ikääntyy, mutta tulotason ja koulutuksenkin paraneminen edesauttaa alalla markkinoiden syntyä.
Yksityiset yritykset tekivät vuonna 2010 yhteensä melkein 1,4 miljardin euron liikevaihdon. Kasvua oli 11 prosenttia edellisvuodesta.
Koko sosiaaliala lähenteli liikevaihdoltaan yhdeksää miljardia euroa, kun julkinen ja yksityinen puoli lasketaan yhteen.
Venäjä ja lähialueet tarjoavat sosiaalialan yrityksille kansainvälistymisen ja laajenemisen mahdollisuuksia. Suomalaisella palvelulla on hyvä maine.
Raportti neuvoo pitämään kiinteistöjen hallinnoinnin erillään sosiaalialan palveluista.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
