Ruokateollisuuden jätteistä saisi kosmetiikkaa ja ravintolisiä
Eurooppalaisten tutkijoiden tavoitteena on kehittää menetelmiä, joiden avulla elintarviketeollisuuden ruokiin kelpaavat proteiini- ja öljypitoiset sivuvirrat käytetään esimerkiksi ravintolisissä, elintarvikkeissa ja kosmetiikkatuotteissa.Euroopan komission Apropos-projektia koordinoi VTT.
Nykyään käyttökelpoisia sivuvirtoja käytetään lähinnä kala- ja eläinrehuna, energianlähteenä tai ne päätyvät jätteeksi.
Kala- ja maatalouden sekä elintarviketeollisuuden sivuvirtojen käyttö on kestävän kehityksen kannalta parempi ratkaisu kuin viljelyalan kasvattaminen ja tuotantoeläinten lisääminen, sanoo projektin koordinaattori, VTT:n teknologiapäällikkö Raija Lantto.
Faostat:n tilastojen mukaan maailman kalansaalis on noin 90 miljoonaa tonnia vuodessa. Euroopan kalansaalis on noin 13 miljoonaa tonnia. Tästä ihmiset syövät lähes puolet.
Öljykasveja, kuten öljypalmua, soijaa, oliivia, auringonkukkaa tai rypsiä, viljellään maailmassa noin 60 miljoonaa tonnia vuodessa. Euroopan osuus on noin 25 miljoonaa tonnia.
Öljykasvien tuotannosta jää käyttämättä ruuaksi jopa suurempi osuus kuin kalansaaliista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

