Uv-säteilyä vähemmän kuin kesällä yleensä
Kulunut kesä oli pilvinen ja uv-säteilyn voimakkuus oli sen takia hieman tavanomaista alhaisempi koko Suomessa.Ilmatieteen laitoksen mukaan Etelä-Suomessa voimakkaan uv-säteilyn raja eli uv-indeksin arvo 6 saavutettiin kuluneena kesänä viitenä päivänä. Keskimäärin raja saavutetaan kahdeksan kesäpäivän aikana vuodessa.
Myös säteilyltä suojautumista vaativien päivien määrä jäi selvästi tavanomaista vähäisemmäksi. Suojautumista vaativia päiviä oli tänä kesänä 111, kun keskimäärin niitä on 137. Kansainvälisen suojautumisrajan eli uv-indeksin arvo on 3.
Pohjois-Suomessa mitattiin kesän korkeinta uv-indeksin arvoa 5 vain kahtena päivänä. Esimerkiksi edellisenä vuonna arvo 5 mitattiin kahdeksana päivänä.
Kansainvälisen suojautumisrajan ylittävien päivien lukumäärä oli edelliskesän kaltainen.
Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilla on nähtävissä ennustettu uv-indeksi sekä lähes reaaliaikaiset uv-mittaukset seitsemältä kotimaiselta paikkakunnalta.
Etenkin suuret uv-kertymät lisäävät ihmisille aiheutuvia uv-säteilyn terveyshaittoja, esimerkiksi ihosyöpäriskiä. Myös ekosysteemien tai ulkona käytettävien materiaalien keston kannalta uv-säteilyn kertymä on merkittävä suure.
Ilmatieteen laitos mittaa uv-säteilyä Suomessa seitsemällä asemalla. Lisäksi se mittaa uv-säteilyä myös Etelämantereella.
"Ilmatieteen laitos aloitti alkuvuonna 2017 uudet uv-mittaukset Etelämantereen Marambion asemalla suomalais-argentiinalaisena yhteistyönä", kertoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Kaisa Lakkala.
"Uv-säteilyn lisäksi uudet mittaukset antavat tietoa fotosynteettisesti merkittävän säteilyn ja näkyvän valon määristä Etelämantereella."
Ilmatieteen laitos mittaa asemalla myös ilmakehän aerosolipitoisuuksia ja kasvihuonekaasuja.
Kansainvälistä otsonipäivää vietetään 16. syyskuuta, joka on maapallon otsonikerrosta suojelevan Montrealin pöytäkirjan allekirjoituspäivä.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta sopimuksen allekirjoittamisesta ja sopimusta juhlistetaan ympäri maailmaa, myös Suomessa.
Otsonikerros suojaa elämää maan päällä liian voimakkaalta auringon ultraviolettisäteilyltä. Montrealin pöytäkirjan ansiosta yläilmakehän otsonia tuhoavien aineiden käyttöä ja valmistusta on vähennetty voimakkaasti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

