Atlaskehrääjä elää vain viikon
JOENSUU (MT)
Joensuun kasvitieteellinen perhospuutarha Botania on sinnitellyt jo puolitoista vuotta tukijärjestönsä Botanian ystävät ry:n pyörittämänä. Itä-Suomen yliopisto luopui säästösyistä kasvitieteellisen puutarhan ylläpidosta, mutta maksaa tutkimuspaikasta jonkin verran vielä vuoteen 2016 saakka.
”Kävijämäärää olemme saaneet nostettua tekemällä paikkaa tunnetuksi. Aloitimme markkinoinnin myös Venäjällä ja käänsimme oppaan venäjäksi”, toiminnanjohtaja Vilma Lehtovaara kertoo.
Toukokuu on vuoden vilkkain kuukausi heinäkuun ohessa, koska juuri keväällä 50 eksoottisesta perhoslajista monet kuoriutuvat. Koululaiset sekä muut kevätretkeilijät suuntaavat Botanialle nimenomaan perhosten takia.
”Toiveissa olisi perhoskauden pidentäminen ympärivuotiseksi, mutta kasvihuoneen lämmittäminen talvipakkasilla tulee liian kalliiksi. Eksoottisista lajeista vain kymmenkunta pystyy lisääntymään meillä”, Lehtovaara selventää.
Perhoskotelot tilataan Englannista kahden viikon välein. Kappalehinnat vaihtelevat 70 sentistä 7 euron atlaskehrääjään, joka onkin komea ilmestys silkkiäispensaan rungolla lepäillessään.
”Se on liikuskelee ainoastaan iltahämärissä. Ja koirasyksilö lähtee lentoon vasta haistaessaan naaraan. Valitettavasti atlaskehrääjät elävät vain viikon, koska niillä ei ole lainkaan suuta”, Lehtovaara kertoo.
Viime vuonna kävijöitä Botaniassa oli 20 600, heistä suuri osa lapsiperheitä.
”Moni 20 vuotta paikkakunnalla asunut on kertonut käyneensä täällä tänä vuonna ensimmäisen kerran. Talvikautena järjestimme musiikki- ja runoiltoja. Vuokraamme tiloja juhlakäyttöön. Suosittuja ovat olleet lasten syntymäpäiväjuhlat. Tänä vuonna Botanialla on pidetty ainakin 20 syntymäpäivät.”
Suomen ainoan trooppisen perhospuutarhan tulevaisuuden toiminnanjohtaja Lehtovaara näkee valoisana, vaikka töitä sen eteen on tehtävä paljon.
Edelleen talkoolaiset päivystävät sunnuntaivuoroja kahviossa ja auttavat kolmea vakituista puutarhuria. Yksi työntekijä on palkkatuella ja toinen oppisopimuksella perehtymässä puutarha-alan töihin.
Viisi kasvihuonetta 700 lajin kokoelmineen ja laaja ulkopuutarha vaativat runsaasti huolenpitoa, muistuttaa biologi Lehtovaara.
Hän pitää Botaniaa puutarha-alan opiskelijoille mainiona ja suosittuna harjoittelupaikkana.
LIISA YLI-KETOLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
