Matalapaine toi tullessaan monenlaisia sateita – ulkoilijoiden kannattaa liikkua kiirehtimättä
Poutainen ja kuiva sää sai väistyä. Lähipäivinä sateita saadaan koko maassa, mutta niiden olomuoto vaihtelee.Tänään torstaissa säässä tapahtui merkittävä käänne, kun poutainen pakkassää vaihtui sateisiin eri olomuodoissa.
Päivän aikana lunta on kertynyt erityisesti maan eteläosan keskivaiheilla, jossa usealla havaintoasemalla lumensyvyys on kasvanut yli 10 senttiä. Myös maan pohjoisosassa useammalla paikalla lunta on satanut kymmenisen senttiä.
Perjantaiyön aikana yhä suurempi osa lumisateesta maan etelä- ja keskiosassa muuttuu vesisateeksi, kun lämpötila nousee nollan yläpuolelle. Torstaina maan eteläosaa kiusanneet jäätävät sateet ovat perjantaina huomattavasti epätodennäköisempiä. Pienempipisaraista jäätävää tihkua voi kuitenkin esiintyä perjantainakin maan pohjoisosaan painottuen.
Torstaina maan eteläosaa kiusanneet jäätävät sateet ovat perjantaina huomattavasti epätodennäköisempiä.
Lauhtuva lämpötila ja lumisade ovat liukastuttaneet niin ajoväylät kuin jalkakäytävätkin. Sään lauhtuessa teille kertyvä lumi muuttuu pehmeäksi mössöksi, jossa rengas luistaa helposti. Perjantaina jäisille jalkakäytäville satava vesi tekee jalkakäytävistä erittäin liukkaita maan etelä- ja keskiosassa.
Ulkoilijoiden kannattaa liikkua kiirehtimättä ja hyödyntää liukuesteitä kengissä.
Eevi Silvennoinen
Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi Tästä pääset MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



