Energiateollisuus: Kollajan rakentamatta jääminen on erittäin valitettavaa
Hallituspuolueiden puheenjohtajat päättivät eilen illalla, että edellytyksiä koskiensuojelulain avaamiselle ei ole.
Energiateollisuuden toimitusjohtajan Jukka Leskelän mielestä on ikävää, että energiajärjestelmän kannalta tärkeää hanketta ei haluta viedä eteenpäin. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa. Kuva: Lehtikuva / Heikki Saukkomaa.Energiateollisuus pitää Kollajan rakentamatta jäämistä erittäin valitettavana. Hallituspuolueiden puheenjohtajat päättivät eilen illalla, että edellytyksiä koskiensuojelulain avaamiselle ei ole. Energiateollisuuden mukaan se tarkoittaa käytännössä Kollaja-vesivoimahankkeen kariutumista. Energiateollisuuden toimitusjohtajan Jukka Leskelän mielestä on ikävää, että energiajärjestelmän kannalta tärkeää hanketta ei haluta viedä eteenpäin.
"Kollaja-hankkeen eteenpäin viemisen lisäksi koskiensuojelulain päivitys olisi ollut tarpeen myös selventämään nykyisiä voimalaitoksia ja patoja koskevia lain tulkintoja."
Leskelän mukaan Kollaja-hanke on ollut hyvä esimerkki, siitä kuinka kotimaista, uusiutuvaa energiaa rakennettaisiin ilman tukia. Leskelä sanoo, että se olisi tuonut myös paikallisesti työtä ja verotuloja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
