Hallitus haluaa kunnillevastuun yhteispalvelupisteistä
Hallitus aikoo yhdenmukaistaa julkisia asiointipalveluja ja velvoittaa kunnat vastaamaan niistä.
Lainmuutoksella laajennettaisiin yhteispalvelupisteiden valikoimaa nykyisestä siten, että jokaiseen asiointipisteeseen kautta maan tulisivat samat palvelut.
Perusteluna uudelle lakiesitykselle ovat kustannukset ja pulmat nykyisessä palveluntuotannossa.
Kesän alussa valmistuneessa hankeraportissa ilmeni, että nykyisin yhteispalvelun idea ei toimi: palveluverkoston järjestäminen on ollut lyhytjänteistä, rahoitus epäselvää, palveluvalikoima suppea ja tarjonta hajanaista.
Valtiovarainministeriön (VM) mukaan uudistus myös turvaisi ne palvelut, joita eri viranomaiset karsivat pikkuhiljaa. Tämä olisi vaihtoehto sähköiseen asiointiin pakottamiselle.
Nyt valtaosassa yhteispalvelupisteistä tarjotaan vain kahta kolmea palvelua, useimmiten kunnan ja Kelan.
Hallitus haluaa jatkossa saman katon alle kunnan, poliisin, verottajan, elykeskusten, TE-toimistojen ja maistraattien palvelut. Kela voi tulla halutessaan mukaan.
Yhteispalvelupisteitä oli huhtikuussa noin joka toisessa Suomen 304 kunnasta, yhteensä 191 pistettä. Kunta vastaa melkein kaikista niistä jo nyt.
Maistraattien toimipaikkoja on nyt 41, verohallinnon 64, poliisin 119 ja TE-keskusten 120. Niitä ollaan karsimassa, mutta VM:n mukaan uudistus jopa laajentaisi palveluita, sillä hallitus kaavailee joko 164 tai 129 kunnan toimipisteverkkoa.
Palvelupisteiden järjestämisvelvollisuutta ei tulisi kustannussyistä kaikille kunnille, vaan paikan määräisivät kysynnän laajuus, asiointisuunnat sekä kunnan yleinen vetovoimaisuus. Kunta saisi valtion varoista korvauksen tehtävien hoitamisesta.
Hallituksen lähtökohtana on, että yhteispisteen vaikutusalueen asukkaista vähintään 90 prosentilla asiointimatka on autolla tai junalla alle 40 kilometriä.
Harvaan asutuilla alueillakaan kuntaa ei velvoitettaisi perustamaan useampaa kuin yhtä asiakaspalvelupistettä. Yhteinen asiakaspalvelu voi tarkoittaa palvelua esimerkiksi ajanvarauksella tai tiettynä päivänä viikossa.
Asiakaspalveluhenkilöstö siirtyisi uudistuksessa valtiolta kunnan palvelukseen sen mukaan, mitä kunta katsoo tarvitsevansa. Asiantuntijatyö jäisi valtiolle.
Kuntaliitoksissa myös vanhat toimipisteet jatkaisivat, VM:stä vakuutetaan.
Laki halutaan voimaan vuonna 2014 ja uudet palvelupisteet toimintaan vuonna 2015.
Lakiesitys on kunnissa lausuntokierroksella syyskuun puoliväliin saakka
Jo raporttivaiheessa eriävän mielipiteensä, lausumia ja varaumia jättivät poliisi, verottaja, henkilöstöjärjestöt sekä useat ministeriöt.
EIJA MANSIKKAMÄKI
Yhteispalvelu-
pisteitä oli huhtikuussa noin joka toisessa
Suomen
304 kunnasta.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
