”Vapautta valita asuinpaikka rajoitetaan laittomasti”
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila vaatii pakkokeskittämisen lopettamista. Taloutta ei saada kasvuun politiikalla, joka kurjistaa elämisen sekä yrittämisen muutaman kasvukeskuksen ulkopuolella.Suomessa hallitus tekee keskittävää politiikkaa järein ottein. MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilan mielestä kansalaisten vapautta valita asuinpaikkansa rajoitetaan jopa laittomin keinoin.
”Energiapolitiikassa sanelee ideologia, eikä maatilamittakaavan tehokkaalle tuotannolle anneta elintilaa”, Marttila sanoi MTK-Pohjois-Karjalan kevätkokouksessa 28.4.2014 Joensuussa.
Marttilan mukaan EU ja Suomen valtio ovat livenneet hyvistä periaatteistaan. Paikalliseen vaikuttamiseen tähtäävä politiikka on saanut väistyä. Suunnitelmat ilmastopolitiikassa uhkaavat jo ruuantuotantoa, liikkumista ja järkevää asumista.
”Suomen erityinen vahvuus on luonnonvaroissa ja elinvoimaisissa maakunnissa. Taloutta ei saada kasvuun politiikalla, joka unohtaa tosiasiat ja kurjistaa elämisen sekä yrittämisen muutaman kasvukeskuksen ulkopuolella.”
Marttila pelkää, että koko maan kattava liikenneverkko on kohta historiaa, jos tahti ei muutu lähivuosina.
Maatalouden ja elintarviketeollisuuden rakennemuutos on kohdellut kovin ottein Pohjois-Karjalaa. Marttilan mielestä alueella on edelleen vahvaa osaamista ja tahtoa sekä riittävästi maatilayrityksiä, jotta ruokaklusterin tulevaisuus voidaan kääntää kasvu-uralle.
”Maatalouden ja ruuantuotannon on oltava painokkaasti esillä maakuntien kehittämisessä. Kyseessä on kasvuala kotimaassa ja vientimarkkinoilla”.
Marttila kannusti vaaliuurnille tulevissa EU-vaaleissa. ”Tarvitsemme EU:n päätöksentekoon suomalaisia, jotka kehittävät ja voimistavat maaseutua ja sen luonnonvaroihin perustuvia elinkeinoja.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


