Kesko teki viime vuonna kaikkien aikojen parhaan tuloksen
Keskon päivittäistavarakaupan kannattavuus parani merkittävästi loppuvuonna. Osingoksi ehdotetaan 2,34 euroa osakkeelta.
Vahva kasvu jatkui viime vuonna Keskon ruuan verkkokaupassa. Verkkokaupan palveluita tarjosi vuoden lopussa yli 150 kauppaa. Kuva: KeskoKeskon viime vuoden liikevaihto oli 10,4 miljardia euroa, kun 2017 se oli 10,6 miljardia euroa. Se kasvoi vertailukelpoisesti 3,5 prosenttia.
Liikevoitto oli 307,9 miljoonaa euroa, kun 2017 se oli 338,6 miljoonaa euroa.
Vertailukelpoinen liikevoitto oli viime vuonna kaikkien aikojen paras, 332,2 miljoonaa euroa. Vuosi sitten se oli 296,2 miljoonaa euroa.
"Strategiamme onnistuneen toteuttamisen ansiosta saavutimme vuonna 2018 Keskon kaikkien aikojen parhaimman tuloksen", sanoo pääjohtaja Mikko Helander tiedotteessa.
Tiistaiaamun tulosraportissa suurin kiinnostus kohdistui osinkoon.
Hallitus ehdottaa osingoksi 2,34 euroa osakkeelta. Se esitetään maksettavaksi kahdessa samansuuruisessa erässä huhtikuussa ja lokakuussa.
Viime vuonna yhtiö maksoi osinkoa 2,20 euroa osakkeelta. Korkeimman osingon Kesko jakoi vuonna 2015, jolloin se oli 2,50 euroa.
Kesko ennakoi liikevaihdon ja liikevoiton kasvavan tänä vuonna. Kannattavuutta rasittavat panostukset tietojärjestelmiin ja digitaalisiin palveluihin.
Tänä vuonna päivittäisvarakaupassa painopisteenä on Helanderin mukaan myynnin kasvattaminen ja asiakaskokemuksen edelleen parantaminen.
"Jatkamme kauppakohtaisten liikeideoiden toteutusta ja vahvistamme edelleen kauppiasyrittäjyyttä. Kespron foodservice-tukkukaupassa tavoittelemme kasvua."
Autokaupassa kannattavuutta rasittaa siirtyminen WLTP-päästömittausmenetelmään, joka pidentää autojen toimitusaikoja.
Viime vuoden loka-joulukuussa Keskon liikevaihto kasvoi 3,1 prosenttia 2,5 miljoonaan euroon. Suomessa konsernin liikevaihto kasvoi 1,3 prosenttia. Liikevoitto oli 79,8 miljoonaa euroa, kun 2017 loka-joulukuussa se oli 70,8 miljoonaa euroa.
Päivittäistavarakaupan liikevaihto oli loka-joulukuussa 1 430 miljoonaa euroa ja se kasvoi 2,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvattivat onnistuneet ketju-uudistukset sekä kauppapaikkaverkoston muutokset.
Raportoitua liikevaihtoa laskivat Suomen Lähikaupan kauppojen siirtäminen kauppiaille K-Market-ketjussa sekä kauppapaikkaverkoston muutokset.
Päivittäistavarakaupan vertailukelpoinen liikevoitto loka-joulukuussa oli 71,8 miljoonaa euroa ja se kasvoi 4,8 miljoonaa euroa.
Kannattavuus parani tiedotteen mukaan päivittäistavarakaupassa merkittävästi myynnin kasvun, onnistuneiden ketju-uudistusten ja toteutuneiden synergiahyötyjen ansiosta.
Edit. 6.2.19 klo 13.55 ensimmäiseen lauseeseen korjattu miljoonat miljardeiksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
