Halla-aho aikoo "hyvin todennäköisesti" ehdolle puheenjohtajavaaliin
Sampo Terho harkitsee ehdokkuutta, jos Soini ei aio jatkaa puheenjohtajana.
Jos Halla-aho ja Soini olisivat äänestyksessä kahdestaan vastakkain, Halla-ahon valitsisi perussuomalaisten puheenjohtajaksi reilu 45 prosenttia vastaajista. Kuva: Jussi NukariEuroparlamentaarikko Jussi Halla-aho (ps.) sanoo lähtevänsä ehdolle perussuomalaisten puheenjohtajaksi hyvin todennäköisesti. Hän jättää kuitenkin ehdokkuudelleen pienen varauman.
Halla-aho sanoo STT:lle, että puoli vuotta on pitkä aika ja paljon voi tapahtua.
Ehdokkuudesta ilmoittamisella ei ole kiire. Halla-ahon mukaan istuvan puheenjohtajan Timo Soinin ratkaisu tai sen aikataulu puheenjohtajakisan suhteen eivät vaikuta hänen päätökseensä.
Halla-aholla olisi vahvaa kannatusta perussuomalaisten puheenjohtajakilpailussa, ilmenee Lännen Median keskeisille perussuomalaisten puoluevaikuttajille tekemästä kyselystä.
Jos Halla-aho ja puolueen puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini olisivat äänestyksessä kahdestaan vastakkain, Soini voittaisi haastajansa liki 55 prosentin suosiolla. Halla-ahon valitsisi puheenjohtajaksi yli 45 prosenttia vastaajista.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho puolestaan sanoo, ettei lähtisi haastamaan Soinia puheenjohtajakisassa. Ehdolle asettumiselle on kuitenkin "vahva mahdollisuus", jos Soini ei tavoittele enää puheenjohtajuutta.
Terho sanoo tekevänsä päätöksen mahdollisesta ehdokkuudestaan sen jälkeen, kun Soinin ratkaisu on tiedossa.
"Odotan mielenkiinnolla, mitä Soini ja Halla-aho lopulta ehdokkuudestaan päättävät", Terho kirjoittaa STT:lle.
Mikäli kaikki tunnetuimmat perussuomalaiset asettuisivat ehdolle, puheenjohtajavaalin toiselle kierrokselle etenisivät Lännen Median kyselyn perusteella juuri Soini ja Halla-aho.
"Tulos todistaa, että Halla-aholla on huomattavaa aitoa kannatusta ja realistiset mahdollisuudet vakavasti haastaa Soini. Hänelle syntyy nyt moraalista velvollisuutta kannattajiaan kohtaan", arvioi kyselyaineistoon perehtynyt Markku Jokisipilä, Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja.
Kyselyn perusteella perussuomalaisvaikuttajat toivovat aitoa puheenjohtajakilpaa. Vastaajista 78 prosenttia toivoo, että Jyväskylässä puheenjohtajaksi on kesäkuussa ehdolla useita tunnettuja perussuomalaisia.
Lännen Median kyselyyn vastasi 256 perussuomalaista vaikuttajaa. Kysely tehtiin piirihallitusten jäsenille, paikallisyhdistysten puheenjohtajille, kansanedustajille sekä muissa keskeisissä tehtävissä toimiville perussuomalaisille.
Tutkijan arvion mukaan Halla-aho tekisi perussuomalaisista yhden asian puolueen, jos hänet valittaisiin puheenjohtajaksi.
Tohtorikoulutettava Tuukka Ylä-Anttila Helsingin yliopistosta sanoo, että Halla-ahon valinta merkitsisi todennäköisesti keskittymistä maahanmuuttovastaisuuteen entistä jyrkemmällä linjalla, mikä puolestaan vaikuttaisi puolueen kannatukseen.
Ylä-Anttila uskoo, että Halla-ahon johdolla perussuomalaisten kannatus vakiintuisi kymmenen prosentin tienoille.
"Joka tapauksessa tässä puheenjohtajavaalissa äänestetään nyt puolueen linjasta jatkossa", Ylä-Anttila sanoo.
Lännen Median kyselyn mukaan Terho on suosituin ehdokas, jos Soini ei asetu ehdolle. Hänen kannatuksensa on 33 prosenttia, kun Halla-aho jää vajaaseen 32 prosenttiin. Kolmanneksi suosituin vaihtoehto on puolustusministeri Jussi Niinistö 20 prosentin kannatuksella.
Jos taas Soini asettuu ehdolle, Halla-ahon kannatus nousee lähes 10 prosenttiyksikköä Terhon edelle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
