Yhteisvastuukeräykselläkertyi noin 4,1 miljoonaa euroa
Suomalaiset lahjoittivat yhteisvastuukeräykselle tänä vuonna 4 103 080,29 euroa. Varoilla torjutaan ylivelkaantumista Suomessa ja tuetaan pienrahoitustoimintaa Ugandassa.
Yhteisvastuun keräysjohtaja Tapio Pajunen korostaa, että yhteisvastuun tehtävä on nostaa esiin yhteiskunnan epäkohdista kumpuavaa hätää. Hän toteaa, ettei jatkossakaan valita vain helppoja keräyskohteita. Vuonna 2011 yhteisvastuu keräsi reilut 4,38 miljoonaa euroa yksinäisille nuorille.
Suomessa Takuu-Säätiö käynnistää saamallaan tuotto-osuudella uudenlaisen pienluottohankkeen.
Ugandassa yhteisvastuu tukee kyläyhteisöjen säästö- ja lainaryhmiä, joiden jäsenille opetetaan taloudenhallinnan ja itsenäisen toimeentulon hankkimisen perustaitoja.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
