”Ihmisillä on liikaa ennakkoluuloja koirasutta kohtaan”
Koirasusiharrastaja Taru Pekkarisen mukaan koirasusi käyttäytyy luonnossa kuten koira.
Suomen koirasudet periytyvät Pohjois-Amerikasta tuoduista eläimistä. Luonnosta löydetyt yksilöt ovat tulleet Venäjältä. Kuva: Jaana KankaanpääKoirasusiharrastaja Taru Pekkarinen Kouvolasta toivoo, ettei koirasusien kasvatusta rajoitettaisi vieraslajilistauksen takia.
Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta haluaa selvittää, pitäisikö koirasusien kasvatus kieltää.
”Maahantuontia voidaan rajoittaa, se ei haittaa harrastusta, mutta tarhausta ei pitäisi kieltää", Pekkarinen sanoo.
Suomessa tarhattavat lähemmäs 2 000 koirasutta periytyvät alunperin Pohjois-Amerikasta tuoduista eläimistä.
Pekkarisen mukaan nykyisillä kasvatuslinjoilla pärjätään, vaikka uusia eläimiä ei maahan tuotaisikaan.
Suomen koirasudet ry:n puheenjohtajan mukaan laji ei ole uhka luonnonvaraiselle susikannalle Suomessa.
”Koirasusi käyttäytyy luonnossa kuten koira. Susi ennemmin tappaa koirasuden kuin alkaa lisääntyä sen kanssa.”
Pekkarisen tiedossa ei ole, että koirasusiharrastajien eläimiä olisi karannut luontoon.
”Vastuullinen kasvattaja ei anna koirasudelleen mahdollisuutta karata.”
Koirasusi muistuttaa sutta lähinnä ulkonäkönsä ja kokonsa puolesta. Suden osuus sen perimässä on kuitenkin pieni.
”Ihmisillä on liikaa ennakkoluuloja sekä koirasutta että sutta kohtaan”, Pekkarinen sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
