VERKOSSA SANOTTUA Kotieläimet pois kaupungista
MT:n verkkolehden kuluneen viikon kommentoiduimmissa uutisissa kerrottiin Iltalehden tekevän gallupia kotieläintuotannosta ja laittoman porolaidunnuksen aiheuttavan vaikeuksia tutkimukselle Mallassa.
Kotieläintuotantokeskustelun aloitti nimimerkki Koirat metsään. Hän kieltäisi kissojen ja koirien pidon kaupungeissa, koska ne eivät kuulu sinne.
”Kuinka paljon on mietitty koko ikänsä kerrostalossa tai talutushihnan päässä elävän koiran mahdollisuuksia lajille ominaisen käyttäytymisen toteuttamiseen ja kiinnostaako se edes ketään?”
Linnea puolestaan pohti, milloin ihminen alkaa ymmärtää kissojen ja koirien arvon.
”Vieläkin eläinsuojeluyhdistykset täyttyvät kissoista, pentutehtaat kukoistavat ja koirien liikalihavuutta ei pidetä hyvinvointiongelmana. Koko ajan pauhataan tuotantoeläinten hyvinvoinnista, mutta kuka huolehtii seuraeläimistä?
Wituksman muistuttaa, että ihmiset unohtavat liian usein kotieläintuotannon ekonomisen puolen. Hän kehottaa tekemään ruokakorin hintavertailun, jossa edullisen hinnan sijaan otetaan huomioon kustannusten, kuten väljän rakentamisen tai vasikoiden nupouttamisen, vaikutus lopputuotteen hintaan.
”Kuka olisi aikuisten oikeasti valmis maksamaan! Aika moni unohtaa ne ylevät periaatteet siinä vaiheessa, kun näkee hyllyn kyljessä hintalapun.”
Eläinten puolesta kysyy Koirat metsään -nimimerkiltä ja Linnealta:” Oletteko tosiaan sitä mieltä, että koirilla ja kissoilla on huonommat olot kuin sioilla ja kanoilla? Vai voisiko kyse olla siitä, että lemmikkieläimet nähdään merkityksellisinä yksilöinä toisin kuin tuotantoeläimet.”
Laiton porolaidunnus saa Lintujen ystävän toteamaan, ettei ahneudella ole Lapissa rajoja.
”Eihän marginaaliryhmä poromiehet voi näin tehdä. Laki löytyy tällaiselle toiminnalle. Ylisuuret porolaumat ovat kalunneet Lapin luonnon muutoinkin puhtaaksi jäkälästä monelta osin, nyt sitten mennään härskisti luonnonsuojelualueelle.”
Duoda duoda puolestaan kirjoittaa: ”Lienee totta, että poro kuuluu myös luonnonpuistoon. Pitäisikö kannan olla luonnonmukainen eikä helyt kaulassa kulkevia tarhaporoja?”
Nimimerkki myös pohtii, voisiko ahmojen tai susien siirto alueelle ohjata porojen ja paliskuntien käyttäytymistä.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
