Talouskurin höllennys jatkumassa EU:ssa vuoden 2023 loppuun asti
Aiemmin kaavailuna oli, että EU:n budjettisääntöjen noudattamiseen palattaisiin tämän vuoden lopussa.Euroopan komissio pitää perusteltuna jatkaa talouskurin höllennyksiä ensi vuoden loppuun asti. Aiemmin kaavailuna oli, että EU:n budjettisääntöjen noudattamiseen palattaisiin tämän vuoden lopussa.
Koronapandemian alussa EU:ssa otettiin käyttöön budjettisääntöjen poikkeuslauseke, mikä on mahdollistanut jäsenmaille poikkeamisen julkisen talouden vaatimuksista.
Tavallisina aikoina EU:n vakaus- ja kasvusopimus määräisi jäsenmaita esimerkiksi pitämään julkisen talouden alijäämän korkeintaan kolmessa prosentissa ja julkisen talouden velan 60 prosentissa bruttokansantuotteesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

