Kuntien säätelyäon varaa karsia
Valtiovarainministeriön ylijohtajan Silja Hiironniemen tekemän tuoreen selvityksen mukaan kunnilla on 535 lakisääteistä tehtävää. Tehtäviä on niin paljon, että Hiironniemi suosittaisi säädösten purkamista.
Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) kertoikin viime torstaina, että hän aikoo tuoda esityksen vapaakuntakokeilusta jo kevään kehysriiheen.
Vapaakuntakokeilu on uusi sivujuonne hallituksen kuntauudistuksessa. Vapaakuntakokeilu tarkoittaa Virkkusen mukaan sitä, että vahvat kunnat saisivat enemmän vapautta ja vastuuta toimintansa järjestämiseen. Tarkoituksena on, että ensimmäiset vapaakunnat aloittaisivat toimintansa yhtä aikaa suunnitellun kuntauudistuksen kanssa vuoden 2015 alussa.
Vaikuttaa siltä, että mitä suurempiin vaikeuksiin hallitus uudistustensa kanssa joutuu, sitä enemmän soppaan lisätään aineksia. Kuntauudistukseen oleellisesti liittyvä sosiaali- ja terveyspalvelujen (sote) uudistaminen on vesittymässä. Ainakin se on entistä enemmän levällään.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) jätti sote-uudistusta pohtineen työryhmän esitykseen eriävän mielipiteen. THL:n mukaan sellaista uudistusta ei kannata toteuttaa, jonka vaikuttavuus on epävarma ja joka saattaa jopa heikentää palveluja.
Uudistuksen järkevyyttä epäillään myös hallituspuolueiden riveissä. Vihreiden varapuheenjohtajan Timo Juurikkalan mielestä koko uudistus pitäisi laittaa jäihin.
Uusille kunnanvaltuustoille tulee kiire antaa lausuntonsa esitetystä kuntarakennelaista, koska lausuntojen pitää olla valmiina maaliskuun 7. päivään mennessä. Jos kuntarakennelaki hyväksytään eduskunnassa, kuntien pitää tehdä liitos- ja yhdistymisselvityksensä vuoden 2014 huhtikuun alkuun mennessä.
Kuntauudistus on hallituksen yksi keskeisimmistä hankkeista ja siihen on ladattu paljon poliittista pääomaa. Muun muassa pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on moneen otteeseen sanonut, ettei kuntauudistuksen toteuttamista tarvitse epäillä. Vakuutteluista huolimatta epäilijöiden määrä ei ole ainakaan vähentynyt.
Vapaakunta-ajatuskaan ei kaikkia vakuuta. Kaustisen kunnanjohtajan Arto Alpilan mukaan asiaa selvitettiin jo parikymmentä vuotta sitten. Työryhmän tekemät esitykset normien lieventämiseksi tyrmättiin ministeriössä yksi toisensa jälkeen. Alpilan mielestä nuoren kuntaministerin kannattaisikin tutustua vanhoihin papereihin. (MT 18.1.)
Hallituksen olisi nyt syytä ottaa aikalisä uudistustensa ajamisessa. Näin laajavaikutteisia uudistuksia ei voi tehdä siten, että esimerkiksi kuntien pitää ottaa kantaa asioihin, joista niillä ei ole tietoa. Tietoa ei tunnu olevan myöskään lausuntojen pyytäjillä.
Kuntien kannalta olisi nyt tärkeintä tietää, mitä tehtäviä kuntien pitäisi tulevaisuudessa hoitaa ja mistä niihin saadaan rahat. Jos valtiovalta osoittaa kunnille aina vain uusia tehtäviä, pitäisi samalla kertoa, mistä niihin otetaan rahat.
Kuntien lakisääteisten tehtävien vähentäminen vaikuttaisi kuntatalouteen huomattavasti enemmän ja tehokkaammin kuin kuntaliitokset. Säätelyn vähentäminen ei tarkoita kuntalaisten palvelujen heikentämistä, vaan lisääntyneen byrokratian vähentämistä. Kunnissa tiedetään parhaiten, miten asiat voidaan järjestää tehokkaimmin.
Hallitus kokoontuu ensi kuussa puoliväliriiheen. Puitavaa riihessä myös riittää. Hallituksen ajamat keskeiset uudistukset ovat täysiin levällään ja edelleen jatkuva talouskriisi on syövyttänyt hallitusohjelmalta pohjan pois.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
