EU-johtajien mukaan Kreikka äänestää sunnuntaina eurojäsenyydestä
Ateenassa osoitettiin mieltä hallituksen puolesta ja säästöjä vastaan maanantai-iltana. Parlamentin aukiolla oli noin 14 000 mielenosoittajaa. Socrates Baltagiannis Kuva: Viestilehtien arkistoBRYSSEL (MT)
Kreikkalaiset äänestävät sunnuntaina siitä, tukevatko he velkojien tarjoaman hätärahoituksen ehtoja. Kreikan pääministeri Alexis Tsipras ilmoitti äänestyksestä Kreikan ja velkojien välisten neuvottelujen epäonnistuttua viikonloppuna.
EU:ssa äänestys tulkittiin äänestykseksi eurojäsennyydestä.
Euroopan johtajat ovat sitä mieltä, että jos tukea säästöohjelmalle ei tule, se merkitsee Kreikan eroa eurosta.
Kreikkalaiset ovat eri mieltä. Valtiovarainministeri Yanis Varoufakisin mukaan Kreikka käyttää kaikki lailliset keinot, jotka estävät sen erottamisen eurosta.
"EU:n perussopimuksessa ei ole sääntöjä eurosta eroamisesta, ja me kieltäydymme hyväksymästä eroa. Jäsenyydestä ei neuvotella", Varoufakis sanoi maanantaina Telegraph-lehdelle.
Varoufakis uhkasi EU-instituutioita oikeustoimilla.
Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker yritti sopua vielä tiistaina iltapäivällä. Tsipraksella oli keskiyöhön saakka mahdollisuus palata neuvottelupöytään.
Tsipras pyysi iltapäivällä euroryhmältä kahden vuoden lainaohjelmaa. Euroalueen valtiovarainministerit puivat ehdotusta puhelinkokouksessa tiistai-iltana.
Äänestys järjestetään liian myöhään, jotta sillä olisi vaikutusta viikonloppuun saakka käytyyn vääntöön velkaohjelman jatkamisesta.
Ohjelma päättyi tiistaina, eikä Kreikka saanut viimeistä 7,2 miljardin lainaerää.
Siksi Kreikka ei pystynyt maksamaan eilen erääntynyttä 1,6 miljardin lainaerää Kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle.
Uutistoimisto Reutersin hallituslähteet kertoivat tiistaina iltapäivällä, ettei lainaerää makseta.
Maksu erääntyi keskiyöllä.
IMF:n lainan laiminlyöminen ei vaikuta Kreikan muihin lainoihin. Seuraava lasku tulee heinäkuun 10. päivä. Silloin erääntyy kahden miljardin euron erä valtion lyhytaikaisia velkakirjoja T-billejä.
Jos kreikkalaiset äänestävät kyllä, neuvotteluja voidaan kenties jatkaa viime viikonlopun viimeisten ehdotusten perusteella. Kyllä-ääni johtaisi todennäköisesti uusiin vaaleihin, sillä Tsipraksen Syriza puolue kehottaa kansaa äänestämään ei.
Tsipraksen mukaan Kreikka saa paremmat lähtökohdat jatkoneuvotteluille, jos kansa äänestää ei.
Juncker kehotti äänestämään kyllä. Juncker yritti viime hetkien ehdotuksella kääntää myös Syrizaa kyllä-äänen taakse ja tarjonnee Kreikalle velkahelpotusta lokakuussa.
Joka tapauksessa Kreikka pysyy toistaiseksi eurossa. Maan pankit on suljettu äänestykseen saakka, ja nostoja automaateista on rajoitettu.
Epävarmuus kalvaa kreikkalaisia, ja monet pankkiautomaatit on nostettu tyhjiin, ruokaa ja polttoainetta hamstrataan.
Maanantaina parlamentin aukiolla järjestettiin mielenosoitus ei-äänen puolesta. Tiistaina osoitettiin mieltä kyllä-äänen puolesta.
Kreikka on luvannut maksaa eläkkeet ajallaan.
Eläkejärjestelmä on ollut yksi keskeinen kiistakapula neuvotteluissa. Kreikan pääneuvottelijan Euclid Tsakalotosin mukaan velkojat vaativat eläkeuudistuksesta niin suurta, että se vastaisi yhtä prosenttia maan bruttokansantuotteesta.
Tsakalotosin mielestä summa on niin suuri, että se tarkoittaa eläkkeiden leikkausta, ei eläkejärjestelmän uudistusta, kirjoittaa Politico-lehti.
Eläkkeet ovat jo laskeneet noin puoleen Kreikan velkakriisin aikana.
Suomen pankin pääjohtajan Erkki Liikasen mukaan Kreikan tilanteen korkovaikutukset Suomessa ovat olleet vähäisiä.
Liikasen mielestä on kaikkien edun mukaista, että Kreikka pysyy eurossa.
Aimo Vainio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
