Intti tekee opiskelunkin epätasa-arvoiseksi

Tänään varusmiespalvelukseen astuu noin 12 800 alokasta ympäri Suomen. Kun he kotiutuvat viimeistään vuoden kuluttua, heillä riittää haukotuttavat määrät kerrottavaa ajastaan puolustusvoimissa.

Älkää olko näille tarinoitsijoille liian ankaria, vaan koettakaa ymmärtää nuorten ihmisten

tilannetta. Ei heidän elämässään ole viime

aikoina muuta tapahtunut.

Vielä kesän alussa kirjastot olivat täynnä

pääsykokeisiin valmistautuvia nuoria. Osa oli istunut lukusaleissa jo ennen joulua, mutta

suurimmat pänttäyspiirit muodostuivat

viimeistään huhtikuun alussa.

Kun katsoi pääsykoekirjojensa päälle nukahtelevia abireppanoita, ei ensimmäiseksi tullut mieleen, että osa nuorista tekisi mitä vain saadakseen reilun mahdollisuuden istua heidän paikallaan.

Nyt osa niistä pänttääjistä tuulettaa onnellisesti yliopistojen ovilla, kotona postiluukuilla ja netissä. Kuukausien urakka on avannut ovet haluttuun oppilaitokseen. Juuri palveluksesta kotiutunut nuori on tuossa porukassa harvinaisuus. Usealle varusmiehelle pääsykokeet ovat vasta kaukainen haave.

Varusmiesten hankaluudet eivät nimittäin

lopu ohi on -juhliin. Armeija-ajan jälkeen ei todellakaan ole helppoa mennä elämässään eteenpäin.

Jos nuori mies astuu asepalvelukseen heinäkuussa ja hänelle määrätään pisin mahdollinen palvelusaika, hän kotiutuu vasta seuraavana kesänä. Kevään korkeakouluhaku menee siis auttamatta ohi.

Parhaassa asemassa opiskelupaikan hakemiseen ovat ne kesän alokkaat, jotka kotiutuvat

ennen joulua. Mikäli palvelus alkaa tammikuussa, ei edes puolen vuoden palvelusaika auta opiskelun aloittamisessa.

Päätyipä opiskelupaikaton nuori sitten kumpaan hyvänsä saapumiserään, menee

sormi helposti suuhun pääsykokeiden lähestyessä. Naiset eivät tahtomattaan tätä dilemmaa kohtaa.

Armeijasta saa kyllä lomaa, mikäli mielii koepäivänä kokeilemaan onneaan. Ei kuitenkaan tarvitse olla RUK-ainesta ymmärtääkseen, ettei palvelusaikana ehdi valmistua kokeisiin.

Palveluspäivän puunmakuisten askareiden jälkeen saattaa saada muutaman tunnin vapaa-aikaa, mutta on selvää, ettei siinä välissä opitulla paljon pääsykokeissa kilpailla.

Kovasti etsimällä voi tietysti löytää niitäkin sankareita, jotka ovat sateisen leirin laidalla lukeneet kauppakorkeakoulun pääsykoekirjoja kostealla kannolla istuen ja päässeet vielä sisään.

Jos varusmiehellä ei ole opiskelupaikkaa hankittuna ennen armeijaa, hän kotiutuu

pahimmassa tapauksessa tyhjän päälle. Kun aamuja on jäljellä enää nolla, voi varusmies olla työtön ja opiskelupaikaton kokonaisen vuoden. Siinä ei sitten kessun natsat paljoa lohduta.

Puolustusvoimia ja varusmiespalveluksen aloitusajankohtia voisi osoitella syyttävällä

sormella loputtomiin. Mahdollisuus lieventää varuspoikien opiskeluahdinkoa on kuitenkin myös korkeakouluilla itsellään.

Jostain syystä suurin osa nuorten tavoittelemista opiskelupaikoista on haettavissa vain keväällä. Syksyn hakuvaihtoehdot rajoittuivat viime vuonna esimerkiksi Helsingin yliopistossa vain matematiikan, fysiikan ja kemian opintoihin.

Myönnetään, että ammattikorkeakoulut täyttävät joitain opiskelupaikkoja syksyisinkin. Ei nuorten voi silti olettaa hakevan sosionomin tai sairaanhoitajan koulutukseen vain siksi, että

paikkoja olisi tarjolla. Korkeakoulupaikka on yhtä tyhjän kanssa, jos se on otettava vastaan vain, jotta ihminen voidaan siivota pois syrjäytymistilastoista.

Jotta varusmiespalvelus ei aiheuttaisi epätasa-arvoa kolmannen asteen koulutuksen yhteishaussa, ehdotan tehtäväksi toista kahdesta mahdollisesta siirrosta. Joko palveluksen

aloittamisen ajankohtia muutetaan niin, että useammalla kotiutuvalla on todella aikaa valmistautua pääsykokeisiin, tai sitten opiskelupaikan hakeminen syksyllä tehdään samanarvoiseksi kevään haun kanssa.

Varusmiespalveluksen voi perustellusti väittää olevan halpa ja suhteellisen tehokas tapa järjestää maanpuolustus. Se ei kuitenkaan myöhästytä miesten tuotteliaan työuran alkua vain palvelukseen kuluvalla ajalla, vaan paljon pidemmällekin.

Eikö kukaan ajattele lapsia? Eikö kukaan ajattele bruttokansantuotetta?

matti.riitakorpi@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF