Suomi varautunut sikaruttoon
Luonnonvaraiset villisiat voivat levittää afrikkalaista sikaruttoa Suomeen. Venäjällä tautia on todettu villisioista 500 kilometriä Suomen rajasta, mutta kaikkialla villisikoja ei välttämättä ole edes tutkittu. Tämä villisika on tarhaeläin. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoSuomi on varautunut vakaviin eläintautiepidemioihin niin hyvin kuin mahdollista, arvioi eläinten terveyden ja hyvinvoinnin toimintakokonaisuuden johtaja Taina Aaltonen Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta.
Pienen maan voimavarat on helppo keskittää herkästi tarttuvan eläintaudin vastustamiseen, koska muita tauteja on vähän. Torjuntatyön rungon muodostavat liki 80 valmiuseläinlääkäriksi koulutettua viranomaista ja aluehallintovirastojen läänineläinlääkärit.
Aaltosen mukaan toinen tärkeä perusta tautien torjunnalle on virkaeläinlääkärijärjestelmä. Monissa maissa tuotantoeläimiä hoitavat yksityiset eläinlääkärit, kun Suomessa työ on virkavastuulla toimivilla kunnaneläinlääkäreillä.
”Ei meillä voi olla ylimääräistä reserviä eläinlääkäreitä odottamassa mahdollista taudin maahantuloa, joten tautitilanteessa kaikki vähemmän tärkeät työt saavat odottaa.”
Valmiussuunnitelmia mukautetaan aina kulloisten riskien mukaan. Yksi ajankohtainen uhka suomalaistuotannolle on Venäjällä leviävä afrikkalainen sikarutto.
Sikatiloilla tautia on todettu Karjalan tasavallassa vain noin 160 kilometrin päässä Suomen rajasta, ja koti- ja villisioissa Tverissä, 500 kilometrin päässä.
”Huolestuttavaa on, että taudin leviäminen Kaukasukselta eri puolille Venäjää on jäänyt selvittämättä”, Aaltonen sanoo.
”Kun tauti hyppää yllättäen etelästä Murmanskiin tai Pietarin alueelle ilman selkeää syytä, herää ajatus, että se voi levitä minne tahansa.”
Todennäköisesti tautia on levittänyt ruokajätteen syöttö sioille, mikä EU:ssa on kiellettyä.
Afrikkalainen sikarutto voi levitä itärajan yli esimerkiksi villisikojen tai saastunutta sianlihaa kuljettavan vierastyövoiman mukana. Virus voi kulkeutua maahan myös turistien kengissä tai autojen renkaissa.
Jos sikarutto tulisi Suomeen, viranomaiset kantaisivat vastuun lakisääteisesti vastustettavan taudin torjunnasta. Läänineläinlääkärit johtavat toimenpiteitä ja työnjakoa kentällä.
Tarkoituksena on havaita ja hävittää tauti ennen sen leviämistä. Taudin toteaminen lähtee liikkeelle yleensä epäilystä.
Aaltonen korostaa viljelijöiden omaa aktiivisuutta. Järjestelmän tehokkuuden ratkaisee, kuinka nopeasti viljelijä tekee ensimmäisen ilmoituksen tautiepäilystä.
”Uskaltakaa ilmoittaa heti epäilyttävistä oireista eläinlääkärille. Jos ilmoitusta ei tule tai se viivästyy, seuraukset voivat olla pahimmillaan tuhoisia suomalaistuotannolle.”
Kun kyse on vakavasta taudista, jo epäily rajoittaa eläinten siirtoja tilalta.
Jos tartunta varmistuu, viranomainen määrää eläimet lopetettaviksi heti ja hävitettäviksi. Myös alueelle määrätään rajoituksia.
Tilojen desinfiointi ja saneeraus vie helposti viikkoja. Tuotannon jatko on mahdollista vasta, kun siihen on saatu viranomaisilta lupa.
Lopullisesti tilakohtaiset rajoitukset poistuvat, kun uudetkin eläimet on todettu puhtaiksi.
Eläinten omistaja voi saada korvauksia lopetettavista eläimistä ja puhdistuskuluista. Myös tulojen menetyksiä saatetaan korvata, mutta ensi vuonna voimaanastuva uusi eläintautilaki leikannee korvausta.
Vaikka vastuu toiminnasta on viranomaisilla, elinkeinollakin on oma roolinsa muun muassa tiedonvälityksessä tai aputyövoimana eri tehtävissä, Aaltonen muistuttaa.
”Elinkeino voi antaa täydentäviä suosituksiaan esimerkiksi eläinkaupassa. Myös viljelijöiden henkinen tukeminen on erittäin tärkeää.”
TIINA TAIPALE
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
