Tuottaja maksaa tehottomuuden hinnan
S-ryhmä onnistui parilla tv-mainoksellaan suututtamaan monta tuottajaa. Ruuan kalleutta taivasteleva, humoristiseksi ajateltu halpuutuskampanja oli monen emännän ja isännän mielestä kaikkea muuta kuin hauska. Lähinnä se loukkasi.
Miksi se satutti?
Harva tekee yhtä pitkää päivää kuin maidontuottaja. Lomaa on vuodessa muutama päivä, jos saa lomittajan. Tuottajahinnan lasku on syönyt monen ansiotulosta merkittävän siivun. Moni toimii tappiolla. Usko tulevaan on koetuksella.
Vitsailu on taiteen laji, varsinkin vaikeissa oloissa. S-ryhmältä se ei onnistunut. Siksi Ässäkeskuksen johtajia ei ole maaseudun pöydissä kiitelty.
Kampanja ei syntynyt sattumalta. Halpuutus on S-ryhmän strategian ydin.
Yhtymäjohto kävi etukäteen läpi myös mainokset ja päätti jatkaa niitä kritiikistä
huolimatta. Nyt osa kampanjasta on päättynyt.
Mieliin piirtyviä viestejä tarvitaan
todistamaan uutta strategiaa.
S-ryhmän johto kertoo yllättyneensä
tuottajien reaktiosta. Se osoittaa, että kaupan johto ja sen helsinkiläiset mainosmiehet ovat etääntyneet tuottajien ajattelusta.
Moni on pohtinut, miten halpuutus sopii osuuskunnalle. SOK on osuuskunta, mutta on hyvä muistaa, että se on kuluttaja- eikä tuottajaosuuskunta.
Siksi sen viestinnän pääkohde on ruokaa ostava kuluttaja eikä tuottaja. Tämä kuluttaja elää usein toisessa todellisuudessa kuin tuottaja, eikä sen ole helppo ymmärtää tuottajan arkea.
On harmi, että kampanja syvensi vallihautaa S-ryhmän ja tuottajien välillä.
Suomalaisen kaupan ja tuottajan pitäisi
riitelyn sijaan etsiä yhteistä. Kumpikin haluaa myydä hyvällä hinnalla laadukasta suomalaista ruokaa.
S-ryhmä myy paljon kotimaista ruokaa. Sen osuus S-ryhmän myynnistä on kolme neljäsosaa. Esimerkiksi Lidlillä se on kilpailijoiden mukaan vain noin viidesosa.
Halpuutus on myös joissakin tuoteryhmissä lisännyt kotimaisen osuutta.
Koska asia on yhteinen, olisi suotavaa, että S-ryhmän johto osoittaisi ymmärrystä tuottajille eikä kylväisi pahaa mieltä.
Samalla on tärkeä muistaa, että laadukas ja tehokas kauppa on tuottajan etu.
Tällä hetkellä suomalainen kauppa ei ole kovin tehokas. Sen takia Lidl on saanut
kilpailijansa osin polvilleen. Erityisen paljon ovat menettäneet Kesko ja Suomen Lähikauppa. S-ryhmä on pystynyt vastaamaan parhaiten kilpailuun.
S- ja K-ryhmien on jo luonteensa vuoksi vaikea olla kovin tehokkaita.
S-ryhmään kuuluu joukko alueellisia
osuuskuntia, joilla on omat johtonsa ja hallintonsa. Voittoa pitäisi tehdä yhtymässä ja osuuskaupoissa. Keskossa tulosta yrittää tehdä sekä pörssiyhtiö Kesko että jokainen kauppias.
Viime aikoina Kesko on tehnyt kelvollista voittoa, mutta moni K-kauppias on ahtaalla.
Tehottomuutta lisäävät kaupan valtavat
neliöt. Nykyinen kaupparakenne tyydyttäisi moninkertaisen väestön tarpeet. Kauppoja on liikaa.
Kuka tämän maksaa? Lasku tulee ennen muuta kauppojen omistajille, teollisuudelle
ja tuottajille, koska avoimessa taloudessa kansainvälinen kilpailu painaa kuluttajahintoja.
Erityisen tärkeää tuottajille on oman teollisuuden tehokkuus. Jos oma teollisuus on tehoton, viljelijät maksavat siitä sekä tuottajahintojen että omistustensa arvon kautta.
Minulle on esimerkiksi kerrottu, että
Suomeen riittäisi yksi sikateurastamo. Nyt isoja teurastamoja on kolme.
Tämä on tuottajalle kallista ylikapasiteettia.
Kun ala on ahtaalla, olisi fiksua miettiä, mikä on oikeasti fiksua. Kilpailu on tärkeää myös tuottajalle, mutta vain sellainen
kilpailu, jonka laskua ei oteta tuottajan
selästä.
Maailma on tällä hetkellä tyly suomalaisen ruuan tekijöille.
Kilpailu on koventunut. Koti-Suomen merkitys on kasvanut, kun Venäjän vienti
on kaventunut. Venäjä on yhä mahdollisuus mutta iso riski.
Jotta kotimainen ruoka ja sen tekijät menestyvät, koko arvoketjun pitää toimia mahdollisimman hyvin.
Erittäin olennaista on huolehtia siitä, että suomalainen kuluttaja haluaa kotimaista ruokaa. Se haluaa, jos kotimainen ruoka on maistuvaa, terveellistä ja kohtuuhintaista, ja sen mielikuva on kunnossa.
Halventamisen sijaan nyt tarvitaan arvostamista.
mikael.pentikainen@mt1.fi
@jmpentikainen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
