Pata ja kattila

Kolumnin kirjoittajille ei ole paljon iloa poliitikoista, jotka tekevät työnsä hyvin, puhuvat aina totta, toimivat harkitsevasti ja viettävät nuhteetonta elämää. Onneksi sellaisia poliitikkoja on kovin vähän – jos ollenkaan.

Yleensä poliitikot ovat kuten muutkin ihmiset. Munauksia ja laiminlyöntejä tulee tehtyä, joskus suusta lipsahtaa puolitotuus tai valhe. Tulee luvattua sellaista mistä ei voinutkaan pitää kiinni tai unohtuu koko lupaus.

Moniin iskee myös ahneus. Oma suu on lähempänä kuin yhteiskunnan pussi.

Jos kaikki muu menisi hyvin, tulee törttöiltyä yksityiselämässä tai seurusteltua törttöilevien ihmisten kanssa.

Kolumnin aiheita siis riittää.

Kun poliitikon kokemus karttuu, hän yleensä oppii kestämään arvostelua.

Monet suhtautuvat omiin virheisiinsä varsin suurpiirteisesti. Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) kestää kevyesti niin tekstiviestimunauksensa kuin lahjustuomionsa. Kauko Juhantalo (kesk.) pitää itseään edelleen nuhteettomana, vaikka valtakunnanoikeus oli aikoinaan toista mieltä.

Yleensä poliitikko oppii myös varomaan muiden arvostelemista. Eduskunnassakin vain harvat ruotivat kärkkäästi muiden kansanedustajien syntejä.

Populistit ovat tässäkin virkistävä poikkeus. Perussuomalaiset vaativat tutkintaa milloin pääministerin tekemistä tilauksista, milloin toisen pääministerin lautakasoista.

Samanlaisia piirteitä voi havaita myös vihreissä. Heidi Hautala vaati aikoinaan Leena Luhtasen (sd.) päätä vadille, kun tämän mies oli maksanut palkkoja pimeästi. Myöhemmin sitten selvisi, että samoin oli toiminut Hautalan miesystävä ja Hautala itsekin, jopa vuosia.

Luhtasen ministerin ja kansanedustajan ura katkesi paljolti Hautalan syytöksiin. Hautalan oma ministerin ura jatkui vielä uuteen valehtelusta kiinni jäämiseen saakka. Hautalan poliitikon ura jatkuu, nyt marttyyrin kruunulla kirkastettuna.

Vihreiden lempiajatus on hiilidioksidipäästöjen vähentäminen. Heidän johdollaan nykyinen hallitus päätti nostaa turpeen verotusta, ja samalla pudotettiin puuhakkeen tukea. Näiden päätösten vuoksi Suomi polttaa kivihiiltä enemmän kuin koskaan.

Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) moittii kivihiilen polttajia. Tekopyhyyttä tämäkin.

Kuuluisa on myös Timo Soimin (ps.) lausuma nollatoleranssista rasismin suhteen. ”Jos tulee lainvoimainen tuomio, niin se on lähtö.”

Lausuma oli voimassa kunnes Korkein oikeus kesäkuussa 2012 katsoi kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps.) syyllistyneen sekä uskonrauhan rikkomiseen että kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Sen jälkeen nollatoleranssista ei ole puhuttu.

Koska Soini sanoo olevansa mies, joka pysyy tiukasti siinä, mitä on kerran sanonut, häntä sopii arvioida erityisen tarkasti juuri tässä suhteessa. Ikävältä näyttää: Nollatoleranssin hylkäämisen lisäksi Soini on hylännyt myös ”meillä ei ole ryhmäkuria eduskuntaryhmässä” -linjansa.

Kuri löytyi, kun tultiin Soinille erityisen tärkeään kysymykseen, homojen ja lesbojen avioliitto-oikeuteen. Työnantajan sivukuluja saa vaatia poistettaviksi ja lisättäviksi. Eroa eurosta saa vaatia tai vastustaa. Vanhuspalveluista, lapsilisistä, toimeentulotuesta tai jopa niistä kuuluisista Kreikan takuista saisi äänestää niin kuin tykkää, mutta tästä ei.

Niin Soini kuin muutkin perussuomalaiset ovat lakanneet puhumasta myös puoluetuen poistamisesta. Loppu tuli samoihin aikoihin kuin perussuomalaisten saama puoluetuki nousi jyrkästi.

Eivät vihreät tai perussuomalaiset ole muita kovempia valehtelijoita. Tekopyhempiä he kyllä taitavat olla.

Molemmissa puolueissa on toki järkeviä ihmisiä mutta myös peruspölhöjä ihmisiä. Perussuomalaisissakin on suvaitsevaisia, ja taitaapa vihreistä löytyä muutama maaseudun elämää ymmärtävä.

Vihreille ja perussuomalaisille on yhteistä, että media vainoaa heitä. Eroa on siinä, miten he suhtautuvat sanomisen vapauteen.

Kun tämä kolumni julkaistaan, yksikään vihreä tuskin uhkaa lopettaa Maaseudun Tulevaisuuden tilaustaan. Perussuomalaisista sen sijaan lopettamisuhkauksen esittää taas muutama.

Avaa artikkelin PDF