perjantaivieras Merjalaistenkyläkivet
Filosofian lisensiaatti Arja Ahlqvist on tutkinut Keski-Venäjän suomalais-ugrilaista paikannimistöä, joka kuultaa substraattina nykyisen venäläisen paikannimistön läpi. Hänen toinen tutkimusteemansa kohdistuu entisen merjalaisalueen kyläkiviin. Merjalaiset ovat muuan kadonneista suomalaisugrilaisista kansoista, joka eli nykyisellä Jaroslavlin alueella. Alue alkoi venäläistyä 1 150 vuotta sitten, kun Rostov Velikij (Suur-Rostovin) kaupunki perustettiin.
Kyläkivet (mirskij kamen) ovat peruja ensimmäisen vuosituhannen merjalaisajalta ja niihin liittynyt kultti tuhoutui vasta 1933 kun kolhoosit pakkoperustettiin. Mutta millaisia ovat nämä kyläkivet ja mikä oli niiden tarkoitus?
Kyläkivet ovat usein kahden kiven ryhmissä, keskellä kyläasutusta, pienellä kumpareella. Kyläkivien alla rinteessä on ollut kylän kalmisto. Koska Keski-Venäjällä on vähän kiviä tai niistä pn suoranainen pula, kivet on varta vasten tuotu jostain kauempaa ja asetettu kyläasutuksen keskelle. Monista kyläkivistä toinen on samalla kuppikivi, parisenkymmentä senttiä maanpinnan yläpuolelle kohoava laaka.
Kylien asukkaat uskovat yhä, että ”kyläkivet kasvavat”. Tämä tarkoittanee, että kivien pyhänä pitäminen ylläpitää kylän kasvua ja menestystä. Kun kiviä on ollut kaksi, on kyse ilmeisestä hedelmällisyyskultista, johon on tarvittu miespuolinen kivi ja naispuolinen kivi – siis kuppikivi.
Jonkun kyläkiven vierellä kasvoi ukontulikukkaa, jota kutsuttiin nimellä ”Jumalan sauva”.
Kyläkivien välittömässä läheisyydessä on seissyt puu tai puinen pylväs, josta on riippunut kello, lautanen, rautaputki, auranvannas tai muu rautaesine, jota johon pajavasaralla kumautellen on kutsuttu kylä kokouksiin, juhliin, lounaalle tai varoitettu tulipalosta tai varkaista. Kyläkivien luona on myös järjestetty kyläkokoukset. Nuoriso kokoontui kivien luokse, pienemmät lapset leikkivät niiden paikalla ja niiden vieressä saattoi olla kyläkeinu tai tanssiketo.
Kirkkopyhinä paikallinen pappi järjesti ristisaaton esimerkiksi helluntaina, Iljan päivänä elokuussa sekä vainajain muistopäivänä. Silloin kviä ”kumarrettiin”. Tapa muistuttaa Suomen helkajuhliin ja skandinaaviseen kanttai-viikkoon (gångdagarna) liittyvää kylän peltojen ja lähteiden siunausta. Kyläkivillä käytiin siis koko kylän voimin maatalouden ja karjanhoidon edistämiseksi.
Jyrkin eli Jegorin päivänä oli karjan uloslasku aloitettiin kyläkivillä. Ensin syötiin reippaasti, sitten pestattiin kylän karjaa paimentava paimen ja sovittiin hänen palkastaan kunkin talon osalta. Kaikenlaiseen kasvuun liittyi pääsiäisen tapa, jolloin kyläkiville käytiin rikkomassa tuoreita kananmunia.
Kuppikivet eivät liity venäläiseen kulttuuriin. Kuppikiviä on Skandinaviassa, Suomessa ja Virossa. Nykyisen Venäjän alueelta niitä on löytynyt Novgorodin alueelta, Ilmajärveltä ja Msta-joelta sekä Tveristä. Ilmajärvi ja Msta-joki ovat säilyttäneet tunnistettavasti suomalais-ugrilaisen nimensä.
Erikoista on, että Skandinaviassa pronssikaudella syntynyt maatalouden uskomusjärjestelmä on vesiteitä myöten levinnyt Keski-Venäjälle asti. Se todistaa hämmästyttävän vilkkaasta kaupankäynnistä ja yhteydenpidosta. Entä miten tähän liittyy Kuusamon suunnalla oleva Merjan kylä ?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
