Ministeri Kosonen: "Sosiaalinen media on uusi sivistyksen laji"
Tiede- ja kulttuuriministeri Kosonen hallinnoi sivistyssalkkua. Hänen mukaansa älypuhelimeltakin voi löytyä sivistystä.
Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kososen mielestä sivistyksen taso ei ole Suomessa huolestuttava. Kuva: Sanne KatainenTiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.) ei usko, että sivistyksen taso olisi Suomessa romahtanut.
"On aina tapana arvioida nykyhetken tasoa vähän sellaisessa valossa, mitä se on ollut aikaisemmin", Kosonen pohtii.
"Meillä on kuitenkin toisenlaista kulttuuria ja toisenlaista sivistystä, kuin mitä meillä on ollut aikaisemmin.”
Sivistystä voi löytyä myös älypuhelimen ruudulta.
”Sieltähän löytyvät lehdet, kirjat, elokuvat ja taideteokset. Älypuhelimeen voi liittyä myös kehollinen sivistys, kuten urheiluun liittyvät applikaatiot", ministeri toteaa.
Ministerin mukaan myös sosiaalinen media tuo hyvässä mielessä aivan uudenlaisen ulottuvuuden ihmisten vuorovaikutukseen.
”Se on myös valtava uusi sivistyksen laji.”
Älypuhelimiin liittyy ministerin mielestä myös varjopuolia. Yksi huolestuttavista puolista on vihapuhe, jonka määrä on sosiaalisen median aikakaudella lisääntynyt.
"Sivistykseen kuuluu, että puhumme toisillemme kauniisti ja kohtelemme toisiamme hyvin. Välillä tuntuu siltä, että digitaalisesti välitettyjen viestien tasolla ei olisi mitään väliä. Törkeyksiä ei huudella pelkästään nimimerkkien takaa, vaan myös omilla kasvoilla", Kosonen kauhistelee.
Kosonen suosittelee vihapuheen lietsojille muita keinoja purkaa ärtymystä.
"Itse suosisin esimerkiksi tiukkaa urheilusuoritusta. Vaikkapa mäkeen voi lähteä juoksemaan täysillä niin kyllä se mieliala siitä helpottuu.”
Lasten älypuhelinten käyttö on lisääntynyt samassa tahdissa aikuisten kanssa. Kososen omilla lapsilla kännykkäaika on rajattu tiettyihin tunteihin.
Hän kertoo lasten keksivän nopeasti muuta tekemistä älypuhelinten tilalle. Ministerin mukaan aikuisten on tärkeää näyttää lapsille esimerkkiä kännykän käyttöön.
"Itselläni on tapana aloittaa aamut siten, että katson sähköposteja ja viestejä kännykästä. Totta kai tyttäreni katsoo vierestä mallia ja rupeaa katsomaan omalta puhelimeltaan niitä ronibäckejä videolta."
Lapsille ei riitä selitykseksi se, että aikuinen katsoo puhelimelta tärkeitä työasioita.
”Läsnäolo ja se, että tehdään jotain yhdessä, on lapsille tärkeää. Mennään marjametsään, hypitään trampalla tai luetaan kirjoja."
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
