MTV: Valamo menetti kirkkoviinien myyntiluvan, luostarikin joutuu tilaamaan tuotettaan Alkosta
MTV:n mukaan Valamon luostarissa toimiva Valamon Viiniherman Oy on menettänyt kirkkoviinien myyntiluvan.Valamon Viiniherman oli ainoa kotimainen valmistaja. Jatkossa kaikki kirkkoviinit myydään Alkon kautta.
Viinihermanin osakas ja tuotantopäällikkö Timo Kettunen kertoi MTV:lle, että hän ei ole saanut sosiaali- ja terveysministeriöltä mitään perusteita päätökselle.
"Tämä tuli täytenä yllätyksenä ja järkytyksenä", Kettunen totesi.
Valamo tuotti noin 30 prosenttia Suomen kirkkoviineistä. Loppuosa on eri tahojen tuontia.
Valamon liikevaihdosta kirkkoviinit ovat noin 10 prosenttia. Kettunen epäilee, että jatkossa Alkon kautta seurakunnat eivät enää hanki Valamon viiniä yhtä paljoa, koska hinta nousee.
Hinnannousuun vaikuttavat kirkkoviinin alkoholivero ja Alkon katteet. Hinnassa Valamon kirkkoviini joutuu kilpailemaan isojen eurooppalaisten tuottajien väkevien viinien kanssa.
Valamossa kirkkoviini valmistetaan unkarilaisesta, neljästä laadusta sekoitetusta miedosta rypäleviinistä.
Tähän asti Valamo on myynyt kirkkoviininsä suoraan seurakunnille. Tästä eteenpäin luostarinkin pitää tilata Valamossa valmistettu kirkkoviini Alkon keskusvarastosta.
Valamon Viiniherman neuvottelee Alkon kanssa kirkkoviinistä. Kettunen uskoo, että he saavat tuotteen Alkon toimitusvalikoimaan.
"Katsotaan sitten miten meidän käy hintalistan yläpäässä. Tuote jää meille palvelutuotteeksi, josta ei jää katetta", Kettunen sanoi MTV:lle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

