”Kiusaaminen lähtee lapasesta”
Nummisuutarit ohjannut koreografi Ari Numminen on palannut Pohjois-Karjalaan. 17 vuoden tauon jälkeen ja tällä kertaa teatterin palkkalistoille. 1990-luvulla hän toimi tanssitaiteen ohjaavana läänintaiteilijana Pohjois-Karjalassa.
Numminen näkee, että nyky-Suomessa juuri maakunnissa toimivat ammattiteatterit mahdollistavat taiteellisen moniäänisyyden.
Aleksis Kiven tekstiä hän pitää yhä ajankohtaisena. Sitä kannattaa hänen mukaansa esittää yleisölle jo sen kielellisen kauneuden takia.
”Eskon tarinasta voi löytää yhteyksiä tämän päivän koulukiusaamiseen. On heitetty läppää, jonka joku on ottanut tosissaan. Sitten kiusaaminen lähtee lapasesta, ja näytelmässä näkee, miten sillä on uskomattomia seurauksia”, Numminen pohtii.
Näyttämösovituksessaan hän on halunnut tuoda esiin tekstin kipeämpiä puolia, kuten lopussa senkin, että Esko jää tavallaan omissa juhlissaan ulkopuoliseksi.
”Esko ottaa kiven käteensä ja jää tarkkailemaan. Siinähän on myös Aleksis Kiven omaa tarinaa. Häntä ei aikanaan kirjallisissa piireissä kohdeltu kovin hyvin.”
LIISA YLI-KETOLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
