Rikkidioksidia tuli Islannista Suomeenkin
Viime vuoden elokuussa Islannissa alkaneen Holuhraun-
tulivuorenpurkauksen rikkidioksidipäästöt olivat jopa kolme kertaa suuremmat kuin koko Euroopan teollisuuden yhteenlasketut päästöt.
Rikkidioksidi on kaasu, joka voi aiheuttaa happosateita ja hengitysongelmia.
Uuden tutkimuksen mukaan tulivuoriperäistä rikkidioksidia kantautui yli 2 700 kilometrin päähän ja sillä oli vaikutusta myös Suomen ilmanlaatuun.
"Korkeita rikkidioksidipitoisuuksia havaittiin satelliiteilla sekä useilla Pohjois-Suomen mittausasemilla", kertoo tutkija Iolanda Ialongo Ilmatieteen laitokselta.
Elokuussa 2014 alkanut Bárðarbunga-tulivuoren laavapurkaus vapautti ilmakehään suurimmillaan jopa 120 000 tonnia rikkidioksidia päivässä.
Purkauksen alkuvaiheessa rikkidioksidipäästöt olivat päivässä noin kahdeksan kertaa sen mitä kaikki Euroopan ihmisen aiheuttamat päästöt, kertoo tutkimuksen vetäjä, tohtori Anja Schmidt Leedsin yliopistosta.
Holuhraun-rakopurkaus tuotti laavaa tuhkan sijaan, eikä se vaikuttanut lainkaan lentoliikenteeseen, toisin kuin esimerkiksi vuoden 2010 Eyjafjallajökull-purkaus.
Maikki Kulmala
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
