Yliö: Ilo pidemmästä eliniästä edellyttää jatkuvaa oppimista ja näkemyksellistä maahanmuuttoa

Pitkä elämä ja sen mukanaan tuomat mahdollisuudet on aika tunnistaa paremmin, kirjoittaja toteaa. Kuva: Rami Marjamäki, Sanne Katainen, Jyrki Luukkonen, Pekka Fali

Suomesta on tulossa pitkäikäisten yhteiskunta. 2000-luvun alussa syntyneistä yli puolen ennustetaan elävän yli 100-vuotiaiksi ja elinikien pidentyminen on ollut vauhdikasta.

Lisääntyneet elinvuodet ovat pääsääntöisesti lisäystä terveisiin elinvuosiin ja elinikä pitenee keskeltä – ei lopusta ja hauraista vuosista, kuten usein ajatellaan. Tämä on sekä yksilöiden että yhteiskunnan tasolla valtava saavutus ja ilon aihe.

Emme ole kuitenkaan osanneet iloita elinajan pitenemisestä, koska yhteiskunnallisessa keskustelussa on keskitytty ikääntyvän väestön mukanaan tuomiin haasteisiin kansantaloudelle ja muun muassa sote-palveluille. Nämä haasteet ovat todellisia, mutta ikääntymisvoivottelu ei vie eteenpäin.

Pitkä elämä ja sen mukanaan tuomat mahdollisuudet on aika tunnistaa paremmin. Pitenevä elämänkaari tarkoittaa myös sitä, että elämänpolun jaksotus on erilainen. Tällöin esimerkiksi opiskelu ja työelämä eivät ole peräkkäisiä elämänvaiheita, vaan vuorottelevia ja niiden rinnalla on myös muita vaiheita, kuten läheisistä huolehtimista ja vapaaehtoistyötä. Elämä ei kulje suoraviivaisesti järjestyksessä opiskelu, työelämä ja eläke, vaan vaihtelua erilaisten elämänvaiheiden välillä on huomattavasti enemmän.

Aikaisemmin pitkän elämän elivät sosioekonomisesti hyvässä asemassa olevat ihmiset. Tulevaisuudessa pitkä elämä on valtavirtaa.

Suomi on ennennäkemättömän väestömuutoksen äärellä: Samaan aikaan kun olemme siirtymässä pitkäikäisten yhteiskuntaan, on yhä suurempi osa väestöstä ikääntyneitä ja yhä pienempi osa lapsia ja nuoria. Syntyvyys on historiallisen alhaisella tasolla. Jos syntyvyys pysyy tällä tasolla (kokonaishedelmällisyysluvun ollessa 1,25–1,3), on jokainen seuraava sukupolvi 35–40 prosenttia pienempi kuin edeltävä.

Väestönkasvu on viime vuosina tullut maahanmuutosta. Vuosien 2000–2024 välillä Suomeen on tullut yli puoli miljoonaa ulkomaalaistaustaista henkilöä. Suurimmat Suomeen muuttavien ikäluokat ovat 25–34-vuotiaat eli parhaassa työiässä olevat.

Ilman maahanmuuttoa Suomessa olisi 450 000 työikäistä vähemmän, ja väestö ikääntyisi vieläkin nopeammin.

Ulkomaalaistaustaiset keskittyvät voimakkaasti pääkaupunkiseudulle ja kasvukeskuksiin. Helsingin asukkaista jo viidennes on ulkomaalaistaustaisia. Suomi yhteiskuntana monimuotoistuu vauhdilla ja arvojen, asenteiden, taustojen sekä kulttuurien moninaisuus kasvaa.

Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria. Suomen väestöllinen muutos etenee seuraavan kymmenen vuoden aikana ja on erittäin tärkeää löytää keinot alueellisen, kulttuurien ja sukupolvien välisen eriytymisen vähentämiseen ja tulevaisuususkon vahvistamiseen.

Korkea koulutustaso on ollut keskeinen osa suomalaista identiteettiä. Olemme kuitenkin viime vuosina jääneet muita OECD-maita jälkeen korkeakoulutettujen määrässä ja oppimistuloksissa. Nuorten koulutustaso on laskenut ja tällä hetkellä 39 prosentilla 25–34-vuotiaista on korkeakoulututkinto, kun OECD-maiden keskiarvo on 48 prosenttia.

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn ja Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren kirjottivat Helsingin Sanomissa (3.3.), että Suomen pankin skenaarioiden mukaan Suomen inhimillinen pääoma uhkaa pienentyä, sillä se on riippuvainen osaamistasosta ja väestörakenteesta.

Kun olemme siirtymässä pitkäikäisten yhteiskuntaan, myös muiden kuin nuorten koulutustasolla ja jatkuvalla oppimisella sekä osaamisen päivittämisellä on keskeinen merkitys niin yksilöiden kuin suomalaisen yhteiskunnan menestykselle ja hyvinvoinnille.

Tulevaisuuden kannalta on tärkeää huolehtia, että meillä on riittävästi osaavaa työvoimaa, Suomessa asuvat ihmiset voivat hyvin ja haluavat antaa panoksensa suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen. Siksi ehdotamme Megatrendit 2026 -julkaisussa Suomeen näkemyksellistä maahanmuuton mallia ja mittavia panostuksia jatkuvaan, läpi elämän tapahtuvaan oppimiseen.

Koulutus ei voi kasautua ainoastaan elämän alkupäähän, vaan osaamisen jatkuva kehittäminen tulisi nähdä keinona kiinnittyä yhteiskuntaan ja pysyä mukana murrosten keskellä. Näin voimme lisätä myös yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia. Keskeinen kysymys on, miten osaamisen kehittämistä tuetaan yhteiskunnan tasolla, kun elämme lähes satavuotiaiksi? Osaamisen kehittäminen on otettava yhtä vakavasti kuin peruskoulu-uudistus aikanaan.

On myös tärkeää varmistaa, että täällä asuvat ulkomaalaistaustaiset haluavat jäädä Suomeen ja tuntevat itsensä tervetulleiksi.

Suomi tarvitsee näkemyksellisen maahanmuuton mallin, jossa mallia voi ottaa esimerkiksi Kanadasta. Nykyinen järjestelmä ei vastaa riittävästi muuttuvan työelämän, väestörakenteen ja kansainvälisen kilpailun haasteisiin. Humanitaarinen maahanmuutto eli hädänalaisten ihmisten auttaminen ja työperäinen maahanmuutto täytyy selkeästi eriyttää toisistaan. Tällä hetkellä keskustelut sekoittuvat liikaa, vaikka mekanismit toimivatkin erillään.

Pitkät elinkaaret antavat mahdollisuuden rakentaa yhteiskuntaa, jossa eri sukupolvet ja eri taustoista tulevat ihmiset elävät hyvää elämää yhdessä.

Jenna Lähdemäki-Pekkinen

ennakoinnin asiantuntija

Sitra