verkossa sanottua Maaseudun kaupat menivät jo
Keskioluen sopiva myyntipaikka on pysynyt kestosuosikkina niin lehden kolumnistien kuin lukijoidenkin keskustelunaiheissa.
Keskiviikkona aiheesta kirjoitti päätoimittaja Mikael Pentikäinen, joka arvioi keskustan selvinneen kohusta kohtuullisesti.
Perjantaina kortensa kekoon kantoi perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini MT:n vieraskolumnissa. Hänen mielestään oluen myynnin rajaaminen Alkoihin näivettäisi maaseudun kaupat. Keskustan tulisi olla ennemmin huolissaan kauppojen lähiruokatarjonnasta.
Moni Facebook-keskustelija arvostelee poliitikkoja populismista ja toisten mustamaalaamisesta vaalien alla.
”Jää todelliset ongelma-asiat käsittelemättä. Tätä inhoan politiikassa: haukutaan toisia, kun voisi kehua sitä omaa toimintaa ja yrittää äänestäjät sillä saada äänestäjät puolellee, mutta taitaa kyllä olla tätä päivää se, että kunhan lyödään toista ja mitä kovempaa, niin sen parempi”, toteaa Katharina Jokinen.
Muutamien mielestä Soinin kirjoitus osoittaa, ettei tämä tunne maaseudun todellisuutta. Kyläkauppoja on perin harvassa, joten useimpien on haettava oluensa kaukaa jo nyt.
”Ei taida etelän herra tietää että pikkukaupat on hävinneet jo aikoja sitten maaseudulta, tämä ropakanta ei pure muutakuin kehä kolmosen eteläpuolella niihin jotka ei juurikaan maaseudulla ole käyneet”, kommentoi Pekka Naskali.
”Mistä ihmeen kylä- ja sekatavarakaupoista Soini ja te ihmiset oikein puhutte?” kysyy myös Pentti Väistö.
Raija Höppönen syyttää lähituotteiden puutteesta keskustaa.
”Kepulaiset poliitikot istuu osuuskauppojen johtopaikoilla, siksi ei maaseudun tuottajilla ole mitään saumaa saada tuotteitaan myymälöihin. Keppanajuttuun en ota kantaa, mutta kun olin Pohjois-Ruotsissa töissä, niin ei siellä kukaan haikaillut oluen perään. Joivat ruoan kanssa folköliä eivätkä valittaneet vaikka systeemiin oli yli 100 kilometriä. Tosin kännisiäkään ei nähnyt kuin juhannuksena.”
Pakastettua liito-oravaa Kuopion Prisman ilmoitustaululla kaupitellut kuopiolaismies on noteerattu maailmalla.
Savon sanomat kertoi tapauksesta viikko sitten, ja BBC nosti News from Elsewhere (Uutisia muualta) -sivustolleen.
Kissa oli tuonut kuolleen liito-oravan miehen rappusille. Mies luuli, että kuolleena löydetyn eläimen saisi pitää. Hän arveli, että hyvin säilynyt raato voisi kelvata täytettäväksi.
BBC:n sivusto nosti Suomesta myös Ylen uutisen, joka kertoo halvan ruplan kiihdyttävän bensaturismia Venäjälle maamme itärajalla.
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
