Yle: Tutkijat ovat paljastaneet kemiallisen kaavan - voisi kasvattaa sienisatoa
Sivutuotteena voi parantaa myös puiden hyvinvointia ja kasvua.
Viime vuosina sienitutkijat ovat saaneet selvyyttä siihen, että puut ja sienet keskustelevat yhteisellä kemiallisella kielellä. Kuva: Jaana KankaanpääTutkijat ovat saaneet selville kemiallisen kaavan, joka yhdistää sieniä ja puita. Asiasta uutisoi Yle.
Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Kauko Salo kertoo, että kaikilla tärkeillä ruokasienillä on yhteys puuhun.
Puiden ja sienten välillä vallitsee symbioosi, jossa sieni saa sokereita muodostaakseen itiöitä. Puut hyötyvät saamalla ravinteita. Lisäksi sienirihmastot suojaavat puita monilta taudeilta.
Viime vuosina sienitutkijat ovat saaneet selvyyttä siihen, että puut ja sienet "keskustelevat" yhteisellä kemiallisella kielellä. Salo uskoo, että muutamien vuosien päästä sieniä olisi mahdollista manipuloida jollain tavalla.
"Manipulaation avulla sienisatoa voisi lisätä. Metsän tärkein tuote ei olisikaan enää puu, vaan ehkäpä herkkutatti", Salo visioi Ylellä.
Tutkijan mukaan manipulaation sivutuotteena voisi myös parantaa puiden hyvinvointia ja kasvua.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
