Itävaltalaismeppi rakastui Suomeen: “On vaikea kuvitella, että metsiänne voitaisiin hoitaa kestävämmin”
Elisabeth Köstinger osallistui EU:n ympäristövaliokunnan valtuuskunnan matkalle Suomeen, jossa tutustuttiin erityisesti metsätalouteen.
Elisabeth Köstinger on kotoisin luomutilalta, joka tuottaa omenoita ja niistä viiniä, etikkaa ja snapsia. Kuva: Markku VuorikariItävaltalainen EU-parlamentin edustaja Elisabeth Köstinger oli erittäin tyytyväinen ensimmäiseen matkaansa Suomeen.
"Saimme hienon esitelmän suomalaisen metsätalouden eri puolista", hän kertoo.
Köstinger korostaa, että Suomi ja Itävalta ovat metsätalouden osalta hyvin samanlaisia. Metsänomistajat hoitavat metsiään tulevia sukupolvia varten.
"Tämä on aivan toisenlainen ajatustapa kuin joillakin toisilla, erityisesti eteläisillä, EU-mailla. On vaikeaa kuvitella, kuinka suomalaisia metsiä voisi hoitaa vielä kestävämmin."
Kestävää käyttöä halutaan EU:ssa edistää niin sanotun kaskadi-käytön rohkaisemisella. Sillä tarkoitetaan periaatetta, jossa puuta käytetään mahdollisimman arvokkaalla ja tehokkaalla tavalla.
Köstinger pitää puun käyttöä rajoittavan lainsäädännön lisäämistä ongelmallisena.
"Jokainen metsänomistaja käyttää jo kaskadi-periaatetta, koska siten hän saa eniten hyötyä metsästään. Lainsäädäntö vain lisäisi byrokratiaa."
Metsätalouden lisäksi Itävallalle ja Suomelle ovat yhteistä myös kiihkeä petokeskustelu.
"Suomi on tämän suhteen paremmassa asemassa, sillä Itävallassa on paljon tiheästi asutettuja alueita", Köstinger arvioi.
"On valtava ongelma, kun karhu asettuu lähelle kaupunkia. Ihmisten ja eläinten tarpeiden tasapainottamisessa on iso työ."
Elisabeth Köstinger kertoo videolla. mikä on ollut Suomen reissussa parasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
